Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa asiakohdassa mainitun asemakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta sekä valmisteluaineistos-ta. Peltolammi on yhtenäisesti rakennettu metsälähiö 1960-luvun jälkipuolelta, jonka rakennukset on sijoitettu vaihtelevasti ja maastoon mukautuen. Vireillä olevaa maakuntakaavaa varten laaditussa selvityksessä Pirkanmaan maakun-nan arvokkaat rakennetut kulttuuriympäristöt 2015 Peltolammi on todettu maa-kunnallisesti arvokkaaksi rakennetuksi ympäristöksi. Peltolammin arvoja ovat mm. yhtenäisyys, aluesuunnittelun lähtökohdista toteutetun suunnittelun kor-keatasoisuus, rakennusmassojen ja osa-alueiden sijoittelu suhteessa topografi-aan ja maisemarakenteeseen sekä väljä ja vehreä kaupunkikuva. Kaava- ja vai-kutusalueen rakennuskanta kuuluu Vaahterakujan 1:n uudisrakennuksia lu-kuun ottamatta maakunnallisesti arvokkaan rakennuskulttuurin ydinalueeseen. Arvoalue on merkitty myös maakuntakaavan luonnokseen. Maakunnallinen in-ventointi tuloksineen sekä maakuntakaavan luonnoksen arvoaluerajaus tulee tuoda esiin kaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa sekä kaavaselos-tuksessa.
Peltolammin kulttuuriympäristön arvoja on selvitetty Tampereen keskustan ulko-puolisten 1960- ja 1970-luvun asuinalueiden inventointi ja arvottaminen
-hankkeessa. Selvityksessä Vaahterakuja 1:n uudisrakennuksia ei ole arvotettu, muu kaava-alue on arvotettu ”siniseksi alueeksi” eli se on ”aikakaudelleen tyy-pillinen asuinalue tai alueen osa, jolla alkuperäinen korttelirakenne on säilynyt”. Lisäksi todetaan, että ”alueen kaupunkirakenteella on arvoa”. Toimenpidesuosi-tusten mukaan kyseisellä alueella ”korttelirakenne ja viherympäristö tulee pyrkiä säilyttämään” ja ”tarvittavat muutokset ja lisäykset tulee sovittaa alueen alkupe-räiseen luonteeseen”. Koko Peltolammin alueella tulisi lisäksi ”huomioida kau-punkirakenteellinen kokonaisuus sekä rakennusten ja lähiympäristön ominais-piirteet”.
Kaavan vaikutusalue on lähes kokonaan arvotettu ns. ”punaiseksi alueeksi”, eli se on ”aikakauden edustava asuinalue tai alueen osa, jossa alkuperäinen kort-telirakenne, ympäristö ja rakennuskanta on säilynyt.” Alue on myös arkkitehto-nisesti arvokas kokonaisuus. Toimenpidesuositusten mukaan alueella ”tulisi pyrkiä säilyttämään korttelirakenne, viherympäristö ja rakennusten alkuperäiset ominaispiirteet”. Alue on arka muutoksille.
Pirkanmaan maakuntamuseo katsoo, että hanke ei edellytä rakennetun ympä-ristön osalta lisäselvityksiä. Kaavan lähtökohdaksi tulee kuitenkin ottaa Pirkan-maan maakunnan arvokkaat rakennetut kulttuuriympäristöt 2015 ja Tampereen keskustan ulkopuolisten 1960- ja 1970-luvun asuinalueiden inventointi ja arvot-taminen
-selvitysten esiin tuomat arvot ja toimenpidesuositukset. Peltolammin yleis-suunnitelma on laadittu viimeksi mainitun selvityksen pohjalta. Pirkanmaan maakuntamuseo katsoo, että kaava-aluetta tulisi kehittää eteenpäin tämän yleissuunnitelman ohjaamana. Esillä oleva viitesuunnitelma poikkeaa yleis-suunnitelmasta esittäessään täydennysrakentamista Peltolammin arkkitehtoni-sesti arvokkaan seurakuntatalon viereen sekä korvaamalla pitkä, kolmikerroksi-nen lamellitalo kahdeksankerroksisilla pistetaloilla. Kaava-alueelta ei tunneta kiinteitä muinaisjäännöksiä, eikä maakuntamuseolla ole hankkeesta arkeologi-sen kulttuuriperinnön osalta huomautettavaa.
Pirkanmaan maakuntamuseo pyytää saada osallistumis- ja arviointisuunnitel-man pohjalta kehiteltävän valmisteluaineiston kommenteille tai vaihtoehtoisesti tulla kutsutuksi hanketta valmistelevaan ohjausryhmään. Kaavaehdotus tulee toimittaa lausunnolle Pirkanmaan maakuntamuseoon.