Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa otsikossa mainitusta hankkeesta, jonka tavoitteena on korvata 1950-luvulla rakennettu kesämökki uudisrakennuksella. Maakuntamuseo on aiemmin kommentoinut lausunnoissaan (DIAR: 327/2016 ja 232/2017) hankkeen alustavia suunnitelmia ja kiinteistöllä tehtyjen arkeologisten koekaivausten tuloksia.
Osa kiinteistöstä kuuluu muinaismuistolailla rauhoitettuun Päivääniemen muinaisjäännösalueeseen (muinaisjäännösrekisterinumero 418010001). Maakuntamuseon lausunnossa 327/2019 edellyttämässä ja Museoviraston koekaivausryhmän tekemässä koekaivauksessa ei havaittu merkkejä kiinteästä muinaisjäännöksestä nyt suunnitellun uudisrakennuksen kohdalla tai välittömässä läheisyydessä. Arkeologisten koetutkimusten tuloksen perusteella uudisrakennus on mahdollista sijoittaa nykyisen kesämökin kohdalle ja koekaivauksissa tutkitulle vierialueelle. Suunnitellulla rakennuspaikalla tehdyssä katselmuksessa (4.7.2019) sovitun mukaisesti tulee uudisrakennukseen liittyvästä sakokaivosta olla vielä erikseen yhteydessä maakuntamuseoon siinä vaiheessa, kun kaivon tarkempi suunniteltu sijainti on tiedossa.
Päivääniemi, jossa kiinteistö sijaitsee, on osa Vesilahden kulttuurimaiseman valtakunnallisesti arvokasta maisema-aluetta. Pirkanmaan maakuntamuseo katsoo, että uudisrakennus on sovitettu maisemaan asianmukaisesti ja että hankkeen vaikutukset arvokkaaseen maisema-alueeseen ovat vähäisiä.
Edellä esitettyyn perustuen Pirkanmaan maakuntamuseo katsoo, että hanke on kulttuuriympäristön arvojen osalta hyväksyttävissä.