Tutkimushanke LEHDISTÖ-VARIKKO-ORIAHDE ASEMAKAAVA-ALUEEN RAKENNETUN YMPÄRISTÖN INVENTOINTI
Takaisin Näytä Paikkatietoikkunan kartallaPerustiedot
-
Kunta:Orivesi
Nimi:LEHDISTÖ-VARIKKO-ORIAHDE ASEMAKAAVA-ALUEEN RAKENNETUN YMPÄRISTÖN INVENTOINTIHankkeen tyyppi:Rakennusinventointi
Hankkeen lyhyt kuvaus:Oriveden Oriahteen rakennetun kulttuuriympäristön inventointi on toteutettu semakaavatasoisena. Työ liittyy Lehdistö-Varikko-Oriahde asema-kaavan taustaksi tehtäviin selvityksiin. Keskustan nykyinen yleiskaava on 1980-luvulta, ja nyt laadittavan asemakaavan tavoitteena on liikenneasioi-den, mm. pysäköinnin ja meluvallien osoittaminen sekä Oricopan teolli-suusalueen järjestely. Inventoinnin kenttätyöt ja raportoinnin on tehnyt tutkija, FM Jari Heiskanen. Selvitystyö tehtiin syys-lokakuussa 2014. Kaava-alue sijoittuu Oriveden nykyisen taajaman pohjoisosaan, aluetta rajaavat Jyväskyläntie (vt.9.), Mäntäntie, Ahteentie ja Lehmilaidantie. Kaava-alue on Oriveden kirkonkylän entistä, 1800-luvulla raivattua viljelymaisemaa sekä sitä rajaavaa kivistä metsärinnettä, joka on asteittain muuttunut 1900-luvulla osaksi Oriveden keskustaajamaa.Inventoinnissa on kartoitettu kaava-alueen ominaispiirteet, kehityshistoria ja aluekokonaisuudet 1700-luvulta lähtien. Kaavoituksessa huomioitavista tai kulttuuriympäristön keskeisiä ilmiöitä edustavista alueista ja rakennuksista on laadittu inventointikortit, joissa alueiden ja kohteiden luonne on kuvattu valokuvin, kartoin ja kirjallisesti. Inventoidut alueet ja kohteet on arvotettu kulttuuriympäristöarvojen pohjalta kolmeen luokkaan, I, II ja III, ja niille on annettu toimenpidesuositukset. Kaavoituksessa olisi hyvä huomioida I luokan alueet ja kohteet sekä II luokan alueet. Oman kokonaisuutensa muodostavat vanhat tielinjat, joita ei ole arvoluokiteltu. Niiden huomiointi kaavassa on harkinnanvaraista.
Selvitys perustuu maastotöiden ohella aikaisempiin inventointeihin sekä kirjallisuus- ja arkistomateriaaliin. Työ on tehty pääosin Orivedeltä hankitun aineiston pohjalta. Historialliset kartat ovat internetistä löytyvää digitaalista aineistoa tai Kansallisarkistosta. Kaupunginarkisto tiedot käsittivät lähinnä yksittäisiä karttoja ja myöhempiä muutospiirustuksia. Alkuperäisiä rakennuslupia, johtuen inventoitujen kiinteistöjen iästä, ei ollut käytettävissä. Oriveden kaupunginarkiston ohella käytettiin As. Oy. Hongikon taloarkistoa, jonka aineistoon sisältyivät lukuisat piirustukset ja rakennusprosessin eteneminen hallituksen pöytäkirjoissa. Selvitykseen liittyvät maastotyöt tehtiin 16.6., 5.9., 11.9., ja 1.10.2014. Rakennukset on dokumentoitu valokuvaamalla ja maastohavainnoin. Omistajia haastateltiin, jos heidät tavoitettiin.
Vastuutaho/vastuuhenkilö:Kulttuuriympäristöpalvelut Heiskanen & Luoto OyHankkeen alkupvm:01.06.2014Hankkeen loppupvm:28.10.2014
Alueet
-
Kunta Tunnuskuva Kunta Vanha kunta Nimi Alueluokka Aluetyyppi Avaa Orivesi
Orivesi Hallinnollinen alue
Rakennetun ympäristön kohteet
-
Tunnuskuva Kunta Nimi Kylä Kaupunginosa Osoite Kohdetyyppi Avaa Orivesi
As Oy Hongikko Ahteentie 10 asuinkiinteistö