Museovirasto on välittänyt Pirkanmaan maakuntamuseolle viitekohdassa mainitun metsänkäyttöilmoituksen lausunnon antamista varten. Suunnitellun hakkuualueen (kuvion 1.0) lounaisrajan tuntumassa sijaitsee muinaismuistolain suojaama kiinteä muinaisjäännös, historiallinen työ- ja valmistuspaikka Kitarinjärvi (mj-tunnus 1000018051), joka on merkitty ilmoituksen liitekarttaan symbolimerkinnällä. Kohteeseen kuuluu kuusi hiilihautaa (-kuoppaa) vanhan hiekkakuopan pohjoispuolella. Inventointiraportin (Rautiainen 2005) mukaan kuopat ovat yli 2 m pitkiä, noin 70-80 cm leveitä ja noin 30 cm syviä. Neljä niistä sijaitsee NNE-SSW-suuntaisessa rivissä ja vielä kaksi niiden länsipuolella.
Kiinteän muinaisjäännöksen ja sen suoja-alueen kaivaminen, peittäminen, muuttaminen, vahingoittaminen ja muu niihin kajoaminen ilman muinaismuistolain nojalla annettua lupaa on kielletty (MML 1 ja 4 §). Suunnitellut harvennushakuut voidaan toteuttaa seuraavilla ehdoilla:
- Hiilihautoja ei saa rikkoa. Niiden ympärille on varattava noin 5 m leveä suojavyöhyke, jolla ei tule liikkua metsäkoneilla. Ajourat on suunniteltava etukäteen ottaen huomioon kiinteä muinaisjäännös suojavyöhykkeineen.
- Metsän koneellinen uudistaminen ja kantojennosto muinaisjäännöksen ja sen suoja-alueella on kielletty, eikä alueelle saa myöskään rakentaa metsäteitä tai kaivaa ojia.
- Muinaisjäännösaluetta ei saa käyttää puun tai energiapuun varastointiin. Hakkuutähteet on suositeltavaa kerätä alueelta energiapuuksi.
- Muinaisjäännös suojavyöhykkeineen tulee merkitä maastoon ennen töiden aloittamista ja on varmistettava, että muinaisjäännös on kaikkien alueella toimivien tiedossa.
Hiilihautojen havaitseminen maastossa edellyttää, että kohteen merkitseminen ja hakkuut sen vieressä toteutetaan lumettomana vuodenaikana. Mikäli paikalla on tarpeen tehdä maastokatselmus muinaisjäännöksen paikantamiseksi tai merkitä kohde arkeologin toimesta maastoon, siitä on sovittava hyvissä ajoin ennen hakkuiden aloitusta Pirkanmaan maakuntamuseon kanssa (tutkija Vadim Adel, s-posti: vadim.adel@tampere.fi, puh. 0408004872).
Museovirasto on välittänyt Pirkanmaan maakuntamuseolle viitekohdassa mainitun metsänkäyttöilmoituksen lausunnon antamista varten. Suunnitellun hakkuualueen (kuvion 1.0) lounaisrajan tuntumassa sijaitsee muinaismuistolain suojaama kiinteä muinaisjäännös, historiallinen työ- ja valmistuspaikka Kitarinjärvi (mj-tunnus 1000018051), joka on merkitty ilmoituksen liitekarttaan symbolimerkinnällä. Kohteeseen kuuluu kuusi hiilihautaa (-kuoppaa) vanhan hiekkakuopan pohjoispuolella. Inventointiraportin (Rautiainen 2005) mukaan kuopat ovat yli 2 m pitkiä, noin 70-80 cm leveitä ja noin 30 cm syviä. Neljä niistä sijaitsee NNE-SSW-suuntaisessa rivissä ja vielä kaksi niiden länsipuolella.Kiinteän muinaisjäännöksen ja sen suoja-alueen kaivaminen, peittäminen, muuttaminen, vahingoittaminen ja muu niihin kajoaminen ilman muinaismuistolain nojalla annettua lupaa on kielletty (MML 1 ja 4 §). Suunnitellut harvennushakuut voidaan toteuttaa seuraavilla ehdoilla:- Hiilihautoja ei saa rikkoa. Niiden ympärille on varattava noin 5 m leveä suojavyöhyke, jolla ei tule liikkua metsäkoneilla. Ajourat on suunniteltava etukäteen ottaen huomioon kiinteä muinaisjäännös suojavyöhykkeineen.- Metsän koneellinen uudistaminen ja kantojennosto muinaisjäännöksen ja sen suoja-alueella on kielletty, eikä alueelle saa myöskään rakentaa metsäteitä tai kaivaa ojia.- Muinaisjäännösaluetta ei saa käyttää puun tai energiapuun varastointiin. Hakkuutähteet on suositeltavaa kerätä alueelta energiapuuksi.- Muinaisjäännös suojavyöhykkeineen tulee merkitä maastoon ennen töiden aloittamista ja on varmistettava, että muinaisjäännös on kaikkien alueella toimivien tiedossa.Hiilihautojen havaitseminen maastossa edellyttää, että kohteen merkitseminen ja hakkuut sen vieressä toteutetaan lumettomana vuodenaikana. Mikäli paikalla on tarpeen tehdä maastokatselmus muinaisjäännöksen paikantamiseksi tai merkitä kohde arkeologin toimesta maastoon, siitä on sovittava hyvissä ajoin ennen hakkuiden aloitusta Pirkanmaan maakuntamuseon kanssa (tutkija Vadim Adel, s-posti: vadim.adel@tampere.fi, puh. 0408004872).