Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa otsikossa mainitusta hankkeesta. Lumikonkatu kuuluu Uudenkylän palstoittamalla syntyneeseen alueeseen, johon kasvoi 1900-luvun alkupuolella, erityisesti 20-30-luvuilla, juuri Tampereen kaupungin rajan ulkopuolelle sijoittunut esikaupunkialue. Lumikonkatu 14:n vuonna 1930 valmistunut asuinrakennus on osa tätä ilmiötä. Palstoittamalla syntyneet pientaloalueet Tampereella (Tampereen kaupunki, 2019) -selvityksen mukaan Uudessakylässä on säilynyt merkittäviä tämän aikakauden rakennuskannan kokonaisuuksia, joista yksi sijoittuu Lumikonkadulle. Selvityksen suositusten mukaan Uudenkylän vanhimpien rakennusten kohdalla olisi syytä tarkastella niiden mahdollista suojelua. Suosituksissa todetaan myös, että mm. uudisrakentamista suunniteltaessa on huomioitava alueen rakennusten runkosyvyys, korkeus, kattokulma ja volyymi. Alueen vanhalle rakennuskannalle tyypillistä on sijoittuminen kadun varteen, jyrkkä harjakatto, kapea runko, puuverhous ja heleä väritys. Nämä ominaispiirteet kuvaavat myös Lumikonkatu 14:n nykyistä asuinrakennusta.
Lupapisteeseen on toimitettu 25.1.2022 päivätty kuntokartoitusraportti (Rakennusurakointi Heikki Saarinen Oy), lisäksi maakuntamuseon perinnerakennusmestari on tehnyt asuinrakennukseen 27.1.2022 aistinvaraisen tarkastuksen, jossa oli läsnä kohteen omistaja. Raportin ja tarkastuksen perusteella voidaan todeta seuraavaa: Asuinrakennuksen ulkovaippa on kokonaisuudessaan uusittu todennäköisesti 2000-luvulla ja vaikuttaa hyväkuntoiselta. Purutäytteinen, vinolaudoituksella jäykistetty puurunko on yleisilmeeltään ryhdikäs. Sisätilat ovat pääosin 1960-luvun asussa, mutta väliovet karmeineen on purettu pois kohteen edellisen omistajan toimesta. Asuintiloissa on avaittavissa paikallisia kosteusvaurioita sekä alakerran vesipisteiden lähettyvillä että vinttihuoneen katossa piipun ja viemärin tuuletusputken läpivientien ympärillä. Sekä asuinhuoneiden että yläpohjan tuuletus on puutteellinen, mistä aiheutuneita kosteusjälkiä on havaittavissa etenkin vintin pintamateriaaleissa. Rakennuksen merkittävimmät vauriot ovat maapohjaisen kellarikerroksen perusmuurissa, joka on itäpäädyn osalta romahtanut ja eteläseinältä murtunut sekä kallistunut maan paineen vaikutuksesta. Muillakin seinillä on merkkejä rakenteellisista halkeamista, jotka ovat jääneet piiloon myöhemmin lisätyn, ulkopuolisen rappauskuoren taakse. Rakennuksen kunnostamisen edellytyksenä olisi koko kantavan perusmuurin uusiminen, jota voidaan pitää teknisesti erittäin vaativana toimenpiteenä.
Pirkanmaan maakuntamuseo toteaa, että Lumikonkatu 14:n asuinrakennuksella ja kiinteistöllä on erityistä kulttuurihistoriallista arvoa osana Uudenkylän palstoittamalla syntyneiden osa-alueiden historiaa. Lumikonkatu 14 kuuluu alueen varhaiseen rakennuskantaan ja on säilyttänyt keskeiset alkuperäiset ominaispiirteensä. Rakennuksessa on kuitenkin vakavia perustuksiin sijoittuvia vaurioita, joista johtuen maakuntamuseo ei vastusta purkamisluvan myöntämistä rakennukselle. Arkeologisen kulttuuriperinnön osalta maakuntamuseolla ei ole hankkeesta huomautettavaa. Maakuntamuseo kehottaa huomioimaan Palstoittamalla syntyneet pientaloalueet Tampereella -selvityksessä esiin tuodut yleiset suositukset Lumikonkatu 14 uudisrakennusta suunniteltaessa.