Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa otsikossa mainitusta hankkeesta. Lupahakemuksen kohteena oleva koulurakennus on rakennettu Yhtyneet paperitehtaat Oy:n teollisuusoppilaitokseksi 1960-luvulla, ja se on toiminut tässä tehtävässä vuoteen 2009 asti. Tämän jälkeen rakennus on ollut peruskoulun väistötilana vuoteen 2014. Rakennukselle ei ole myynti- ja vuokrausyrityksistä huolimatta löytynyt uutta käyttöä. Rakennus on pidetty hyvässä kunnossa. Pirkanmaan maakuntamuseon rakennustutkija teki kohteeseen maastotarkastuksen 17.6.2015.
Lotilan teollisuusoppilaitos on toiminut Yhtyneiden paperitehtaiden omana am-mattikouluna. Rakennus sisältää luokkahuoneita ja muita oppilaitoksen tiloja, oppilasasuntolan sekä henkilökunnan asuntoja. Rakennuksella voidaan katsoa olevan arkkitehtonista, historiallista ja kaupunkikuvallista arvoa. Rakennus on säilyttänyt pääosin alkuperäiset piirteensä ja edustaa tyylikkäästi 1950–60-lukujen koulurakentamista. Se muodostaa kokonaisuuden Lotilan vanhempien teollisuusoppilaitoksiksi rakennettujen rakennusten ja liikunta-alueiden kanssa, ja sillä on erityistä kaupunkikuvallista merkitystä Lotilan ympäristössä hallitsevan kokonsa ja näkyvän asemansa sekä rakennusajankohtansa ympäristöön tuoman kerrostuman ansiosta. Ammattioppilaitosjärjestelmä on tärkeä osa suomalaisen paperiteollisuuden historiaa, ja sillä on erityistä merkitystä Valkeakosken teollisuushistorialle.
Pirkanmaan maakuntamuseo toteaa, että rakennuksella on merkittävää kulttuurihistoriallista arvoa osana Valkeakosken sekä laajemmin myös suomalaisen paperiteollisuuden kulttuuriympäristöä. Maakuntamuseo ei puolla purkuluvan myöntämistä rakennukselle. Lupahakemusta koskeva päätös valitusosoitteineen tulee viipymättä toimittaa Pirkanmaan maakuntamuseolle tiedoksi.