Nimi:
Lempäälä, Mustonen, koekaivaus rautakautisen kuppikiven lähiympäristössä
Hankkeen tyyppi:
Koekaivaus
Hankkeen lyhyt kuvaus:
Lempäälän Ahtialassa sijaitsevalla kiinteistöllä 418-401-4-1 ollaan rakentamassa vesihuoltolinjaa. Kiinteistön pihamaalla, etelään viettävässä rinnepuutarhassa on kuppikivi, jossa on yksi varma ja yksi mahdollinen kuppi. Kuppikiven ympäristöstä on aiemmissa tutkimuksissa saatu talteen palanutta luuta, joka saattavat olla peräisin rautakautisesta kalmistosta tai asuinpaikasta. Paikalta on muistitiedon mukaan löydetty myös jokin rautaesine, joka on myöhemmin joutunut hukkaan. Kaivulinjat kulkevat asuinrakennuksen lounaissivulta tontin etelänurkkaan, siitä tontin kaakkoisreunaa pitkin ylös rinnettä ja päätyvät lopulta rakennuksen koillisnurkalle. Tuleville kaivulinjoille avattiin yhdeksän 0,5 x 0,5 m laajuista koekuoppaa. Yhdestäkään koekuopasta ei löydetty varmuudella kiinteään muinaisjäännökseen liittyviä rakenteita tai kerrostumia. Myöskään rautakautisia kalmisto- tai asuinpaikkalöytöjä ei saatu talteen. Yhdessä koekuopassa kiinteistön kaakkoisrajan tuntumassa tavattiin löyhää kiveystä, joka saattaa liittyä historiallisen ajan asutusjäännöksiin. Kohtaa ei kuitenkaan ehditty käytettävän ajan puitteissa tutkia tarkemmin. Maanomistajia ohjeistettiin kiertämään kaivutöissä kivikon kohta.
Vastuutaho/vastuuhenkilö:
Museovirasto koekaivausryhmä/Esa Mikkola
Hankkeen alkupvm:
14.06.2021
Hankkeen loppupvm:
12.10.2022