Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa otsikossa mainitusta hakemuksesta. Alueellinen vastuumuseo on tutustunut hankkeen aineistoon ja toteaa seuraavaa.
Hanke sijoittuu Mäkelän tilan Kiimajärven rantaan sijoittuvalle alueelle. Alue on osa Kokemäenjokilaakson valtakunnallisesti arvokasta maisema-aluetta sekä kaakkoisosaltaan myös osa Kikkelänjoen maakunnallisesti arvokasta rakennetun ympäristön ja maiseman muodostamaa kulttuurimaisema-aluetta. Kuvioille on tarkoitus jättää säästöpuuryhmiä ja rantamökkien taakse säästetään nuorempaa puustoa ja koivuja.
Pirkanmaan maakuntamuseo katsoo, että hankkeella on maisemallista vaikutusta Kokemäenjokilaakson valtakunnallisesti arvokkaaseen maisema-alueeseen, koska avohakkuut sijoittuvat välittömästi Kiimajärven rantapeltojen taakse. Ruokosaari kuitenkin rajaa hakkuulle suuntautuvien näkymien laajuutta. Hanke-alue on osin kaavoitettu vuonna 2008 hyväksytyssä rantaosayleiskaavassa M-alueeksi. Pirkanmaan maakuntamuseo katsoo, että hanke on maiseman arvojen osalta toteutettavissa, mutta suosittelee sopeuttamaan hanketta valtakunnallisesti arvokkaaseen maisema-alueeseen jättämällä pellon reunaan suojapuustoa.
Suunnitellulta hakkuualueelta ei tunneta muinaismuistolailla rauhoitettuja kiinteitä muinaisjäännöksiä eikä muita arkeologisia kulttuuriperintökohteita. Hakkuualueen viereisellä peltoalueella sijaitsee useita muinaismuistolailla rauhoitettuja kiinteitä muinaisjäännöksiä: kivikautiset asuinpaikat Mäkelä 1 (muinaisjäännöstunnus 1000003671) ja Mäkelä 2 (1000003672), historiallisen ajan kylänpaikka Mäkelä 3 (1000006845) ja röykkiö Mäkelänhaka (1000006853). Lisäksi hakkuualueen kaakkoispuolella, tilakeskuksen alueella sijaitsee Kiimajärvi (Kiimajärvi) -niminen historiallinen kylänpaikka (1000024507). Kohteet on merkitty lausunnon liitekarttaan.
Hakkuita suunnitellaan metsäalueelle, jota ei ole tarkastettu arkeologisissa inventoinneissa. On mahdollista, että siellä sijaitsee alueen aikaisempaan asutukseen liittyviä, ennestään tuntemattomia muinaisäännöksiä kuten kiviaitoja, -röykkiöitä tai säilytyskuoppia. Tällaisia kohteita saattavat koske muinaismuistolain rauhoitussäännökset.
Jos hakkuun aikana alueella havaitaan kiviröykkiöitä, -aitoja tai muita kivirakenteita taikka rikkoutuneen maanpinnan alta paljastuu nokista tai punertavaa maata, hiiltä, kiveystä tai muita merkkejä kiinteästä muinaisjäännöksestä, työt tulee kyseisessä kohdassa keskeyttää ja ilmoittaa asiasta välittömästi Pirkanmaan maakuntamuseoon (MML 14 ja 16 §). Puiden varastointia ei saa sijoittaa muinaisjäännösalueille.
Edellä kerrotut tiedot tulee lisätä lupapäätökseen, joka pyydetään lähettämään viipymättä Pirkanmaan maakuntamuseoon.
Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa otsikossa mainitusta hakemuksesta. Alueellinen vastuumuseo on tutustunut hankkeen aineistoon ja toteaa seuraavaa.Hanke sijoittuu Mäkelän tilan Kiimajärven rantaan sijoittuvalle alueelle. Alue on osa Kokemäenjokilaakson valtakunnallisesti arvokasta maisema-aluetta sekä kaakkoisosaltaan myös osa Kikkelänjoen maakunnallisesti arvokasta rakennetun ympäristön ja maiseman muodostamaa kulttuurimaisema-aluetta. Kuvioille on tarkoitus jättää säästöpuuryhmiä ja rantamökkien taakse säästetään nuorempaa puustoa ja koivuja. Pirkanmaan maakuntamuseo katsoo, että hankkeella on maisemallista vaikutusta Kokemäenjokilaakson valtakunnallisesti arvokkaaseen maisema-alueeseen, koska avohakkuut sijoittuvat välittömästi Kiimajärven rantapeltojen taakse. Ruokosaari kuitenkin rajaa hakkuulle suuntautuvien näkymien laajuutta. Hanke-alue on osin kaavoitettu vuonna 2008 hyväksytyssä rantaosayleiskaavassa M-alueeksi. Pirkanmaan maakuntamuseo katsoo, että hanke on maiseman arvojen osalta toteutettavissa, mutta suosittelee sopeuttamaan hanketta valtakunnallisesti arvokkaaseen maisema-alueeseen jättämällä pellon reunaan suojapuustoa.Suunnitellulta hakkuualueelta ei tunneta muinaismuistolailla rauhoitettuja kiinteitä muinaisjäännöksiä eikä muita arkeologisia kulttuuriperintökohteita. Hakkuualueen viereisellä peltoalueella sijaitsee useita muinaismuistolailla rauhoitettuja kiinteitä muinaisjäännöksiä: kivikautiset asuinpaikat Mäkelä 1 (muinaisjäännöstunnus 1000003671) ja Mäkelä 2 (1000003672), historiallisen ajan kylänpaikka Mäkelä 3 (1000006845) ja röykkiö Mäkelänhaka (1000006853). Lisäksi hakkuualueen kaakkoispuolella, tilakeskuksen alueella sijaitsee Kiimajärvi (Kiimajärvi) -niminen historiallinen kylänpaikka (1000024507). Kohteet on merkitty lausunnon liitekarttaan. Hakkuita suunnitellaan metsäalueelle, jota ei ole tarkastettu arkeologisissa inventoinneissa. On mahdollista, että siellä sijaitsee alueen aikaisempaan asutukseen liittyviä, ennestään tuntemattomia muinaisäännöksiä kuten kiviaitoja, -röykkiöitä tai säilytyskuoppia. Tällaisia kohteita saattavat koske muinaismuistolain rauhoitussäännökset.Jos hakkuun aikana alueella havaitaan kiviröykkiöitä, -aitoja tai muita kivirakenteita taikka rikkoutuneen maanpinnan alta paljastuu nokista tai punertavaa maata, hiiltä, kiveystä tai muita merkkejä kiinteästä muinaisjäännöksestä, työt tulee kyseisessä kohdassa keskeyttää ja ilmoittaa asiasta välittömästi Pirkanmaan maakuntamuseoon (MML 14 ja 16 §). Puiden varastointia ei saa sijoittaa muinaisjäännösalueille. Edellä kerrotut tiedot tulee lisätä lupapäätökseen, joka pyydetään lähettämään viipymättä Pirkanmaan maakuntamuseoon.