Museovirasto on välittänyt Pirkanmaan maakuntamuseolle viitekohdassa mainitun metsänkäyttöilmoituksen lausunnon antamista varten. Suunniteltujen metsänhakkuualueiden etäisyys lähimpään tunnettuun kiinteään muinaisjäännökseen, Lammelan hautausmaa -nimiseen puolustusvarustukseen (muinaisjäännöstunnus 988010009), on riittävä, eikä maakuntamuseolla ole tältä osin ilmoituksesta huomautettavaa.
Historiallisen kartta-aineiston perusteella kuvion 12.1 luoteisosassa on 1900-luvun alussa sijainnut torppa. Mahdolliset torpan jäännökset, kuten esimerkiksi kivijalat, kiviaidat, kellarikuopat tai kiviröykkiöt, on syytä ottaa metsänhakkuissa huomioon ja pyrkiä ne säilyttämään. Lisäksi kuvion kaakkoisreunalta, kiinteistön kaakkoisrajan tuntumasta voi löytyä historiallisen Teukkulan kylän vanhoja rajamerkkejä tai niiden jäännöksiä. Yleensä kylien vanhat rajamerkit ovat neliömäisiä kivilatomuksia, joissa voi olla pystykiviä, tai usean (yleensä viiden) pystykiven ryhmiä. Rajamerkkejä voi koskea muinaismuistolain rauhoitus, jolloin ne tulee ottaa huomioon hakkuutöissä. Jos metsätöiden suunnittelun tai toteuttamisen yhteydessä alueella havaitaan kiviröykkiöitä, kivilatomuksia tai muita kivirakenteita, tulee niistä ilmoittaa viipymättä Pirkanmaan maakuntamuseoon (MML 14 §). Lisätietoja antaa arkeologi Vadim Adel (s-posti: vadim.adel@tampere.fi, puh. 0408004872 tai toimisto, yhteystiedot alla).