Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa otsikon mukaisesta hankkeesta, jossa kaivettaisi 0.4-kilovoltin pienjännitemaakaapeli Tokosentien koillispuolelle, pellon reunaan. Samalla linjauksella sijaitsee ennestään Pohjois-Hämeen Puhelin Oy:n maakaapeli.
Rakennetun ympäristön tai maiseman osalta Pirkanmaan maakuntamuseo toteaa, että alue on Ruoveden reitin kulttuurimaiseman maakunnallisesti arvokasta maisema-aluetta. Mikäli hankkeeseen liittyy maanpäälle tulevia rakenteita, kuten muuntamoita tai jakokaappeja, tulee ne pyrkiä sijoittamaan puuston tai olevien rakennusten tuntumaan, ei avoimeen peltomaisemaan. Muutoin rakennetun ympäristön tai maiseman osalta Pirkanmaan maakuntamuseolla ei ole hankkeesta huomautettavaa.
Suunniteltu kaapelilinja sijoittuu kiinteän muinaisjäännöksen Murronvainio 1 (muinaisjäännösrekisterinumero 1000006051) läheisyyteen. Kohde on kivikautinen asuinpaikka. Kiinteän muinaisjäännöksen ja sen suoja-alueen kaivaminen, peittäminen, muuttaminen, vahingoittaminen ja muu niihin kajoaminen ilman muinaismuistolain nojalla annettua lupaa on kielletty (MML 1 ja 4 §). Koska kohteen rajaus on alustava, tulee kaapelilinjan kaivutyö tehdä arkeologin valvonnassa lausunnon liitekarttaan 1 merkityllä linjauksenosalla.
Arkeologisia tutkimuksia voidaan tehdä pääsääntöisesti vain lumettomissa olosuhteissa, sulan maan aikana. Tutkimuksissa tulee noudattaa Suomen arkeologisten kenttätöiden laatuohjeita (2020) ja muita Museoviraston ohjeita. Työhankkeeseen liittyvistä muinaisjäännösten tutkimuskustannuksista vastaa hankkeen toteuttaja MML 15 §:n perusteella. Lisätietoja tutkimusten tilaamisesta ja suorittamisesta saa maakuntamuseolta.