Alue Isonmäen rinteen mäkitupa-asutus
Takaisin Näytä Paikkatietoikkunan kartallaPerustiedot
-
Kunta:Pälkäne
Vanha kunta:Luopioinen
Kylä:Puutikkala
Nimi:Isonmäen rinteen mäkitupa-asutusAlueluokka:Kulttuurihistoriallisesti arvokas aluekokonaisuus
Tekstitiedot
-
Kuvaus:Arvoalueen muodostaa kylän keskustan pohjoispuolelle, raitin varteen syntynyt mäkitupa- ja itsellisasutus. Tämä kivisen Isonmäen rinteeseen ja myös raitin itäpuolen pellonsyrjään syntynyt asutus on etupäässä 1900-luvun vaihteesta. Aluksi asuinrakennukset rakennettiin Anttilan, Rekolan ja Koiviston mailta vuokratuille pienille tonteille. Itsenäistymisen jälkeen vuokralaisilla on ollut mahdollisuus lunastaa tontti omaksi. Alue rajautuu etelässä entisiin Rekolan ja Ali-Anttilan talousrakennuksiin, riihiin ja latoihin. Niitä on vuosisadan vaihteessa sijoitettu lähemmäksi talojen peltoja ja toisaalta riihet pyrittiin sijoittamaan myös palovaaran vuoksi kauemmaksi talosta. Isonmäen rinteessä on em. talousrakennusten eteläpuolella ollut asutusta, josta ei enää ole juurikaan merkkejä maastossa. Pohjoisessa alue päättyy Isonmäen pohjoisosaan, jossa ovat Vuorelan ja Kaivolan mökit. Hyvin säilynyttä mökkiasutusta edustavat Vuorela, Kaivola ja Visamäki. Inventoitujen rakennusten lisäksi raitin varrella on varsin vähän uutta täysin uutta rakennuskantaa.
Rakennettu ympäristö
-
Tunnuskuva Kunta Nimi Kylä Kaupunginosa Osoite Kohdetyyppi
AvaaPälkäne
Wäinölä Puutikkala / Karviala
Metsälehmuspolku 1 asuinkiinteistö
AvaaPälkäne
Kaivola (Vesslinin mökki) Puutikkala / Karviala
Puutikkalanraitti 31 vapaa-aika
AvaaPälkäne
Vuorela Puutikkala / Karviala
Puutikkalanraitti 33 vapaa-aika
AvaaPälkäne
Syrjä Puutikkala / Karviala
Puutikkalanraitti 44 vapaa-aika
AvaaPälkäne
Alitalo Puutikkala / Karviala
Puutikkalanraitti 48 asuinkiinteistö
AvaaPälkäne
Vierumäki Puutikkala / Karviala
Puutikkalanraitti 53 asuinkiinteistö
Tutkimushankkeet
-
Tunnuskuva Nimi Kunta Vanha kunta Hankkeen tyyppi Hankkeen alkupvm Hankkeen loppupvm
AvaaLuopioinen, rakennusinventointi 2002 - Puutikkala / Karviala ja Luopioisten kirkonkylän Susimäki Pälkäne
Luopioinen
Rakennusinventointi
01.09.2001 30.06.2002