Pirkanmaan maakuntamuseolle on toimitettu lausuntoa varten Ruovedellä sijaitsevan Hanho - Korpulanniemi maakaapelointihankkeen suunnitelmakartat. Hankkeessa on tarkoituksena kaivaa maahan Elenia Oy:n sähkökaapeli ja Pohjois-Hämeen Puhelin Oy:n kuitukaapeli sekä purkaa näillä korvatut ilmajohtolinjat. Maakuntamuseo on tutustunut sille toimitettuun suunnitelmaan ja toteaa seuraavaa.
Hankealueen lähistöllä sijaitsee kaksi kiinteää muinaisjäännöstä; Oranniemen kivikautinen asuinpaikka (muinaisjäännösrekisterinumero 1000024472) hankealueen pohjoisosassa sekä Korpulanlahden (muinaisjäännösrekisteritunnus 1000024461) historialliselle ajalle ajoittuva louhos Korpulanniemen länsirannalla. Kiinteän muinaisjäännöksen ja sen suoja-alueen kaivaminen, peittäminen, muuttaminen, vahingoittaminen ja muu niihin kajoaminen ilman muinaismuistolain nojalla annettua lupaa on kielletty (MML 1 ja 4 §). Suunnitelmakarttojen perusteella kaapelilinjaukset ja purettavat ilmajohdot sijaitsevat kuitenkin riittävällä etäisyydellä muinaisjäännöksistä, eivätkä näin ollen aiheuta lisätoimenpiteitä (liitekartta 1).
Historiallisten lähteiden perusteella suunnittelualueen länsiosassa, Korpulanlammin alueella on ollut asutusta viimeistään 1500-luvulla. Korpula tai Korpulahti mainitaan ensimmäistä kertaa vuosina 1562 ja 1564 Pirkkalan erätalonpoikien luettelossa. Suomen asutuksen yleisluettelon mukaan Korpulassa oli vuonna 1579 yksi talo. 1700-luvun isojakokartan mukaan kylän tonttimaat ovat keskittyneet Korpulanlammin länsi- ja itärannalle, nykyisten Ala- ja Ylä-Korpulan sekä Lammin tilojen alueelle ja tuntumaan. Kohteet on paikannettu arkistoinventoinnissa (Sandell & Raninen 2014), ja kohdetta voidaan pitää muuna kulttuuriperintökohteena. Historialliseen kyläasutukseen voi liittyä muinaismuistolain rauhoittamia tai muita huomioonotettavia kiinteitä rakenteita ja kerrostumia. Lausunnon lisämateriaaliksi toimitetun uuden suunnitelmakartan ja valokuvien mukaan kaapeli tulee kulkemaan pääasiassa Korpulantien eteläpuolella. Lisäksi Korpulantien pohjoispuolelle, pihatien ja pellon väliselle alueelle siirretään yksi haruksellinen pylväs lähempää Ala-Korpulan tilakeskusta. Suunnitellut toimenpiteet sijaitsevat riittävän etäisyyden päässä muusta kulttuuriperintökohteesta. Lisäksi kohteen lähellä sijaitsevat kaapelit kaivetaan tien ja pellon rajalle tai tien ojaan/ojaluiskaan, eikä tarvetta arkeologisille tutkimuksille näin ollen ole. Myös ilmajohtopylvään siirtäminen lähemmäs Korpulantietä on mahdollista toteuttaa suunnittelulla tavalla.
Rakennetun ympäristön ja maiseman osalta Pirkanmaan maakuntamuseolla ei ole hankkeesta huomautettavaa, sillä uudet muuntamot on sijoitettu onnistuneesti metsäalueille ja pihapiirien ulkopuolelle, jolloin niiden vaikutukset ovat näiltä osin vähäiset.
Pirkanmaan maakuntamuseolle on toimitettu lausuntoa varten Ruovedellä sijaitsevan Hanho - Korpulanniemi maakaapelointihankkeen suunnitelmakartat. Hankkeessa on tarkoituksena kaivaa maahan Elenia Oy:n sähkökaapeli ja Pohjois-Hämeen Puhelin Oy:n kuitukaapeli sekä purkaa näillä korvatut ilmajohtolinjat. Maakuntamuseo on tutustunut sille toimitettuun suunnitelmaan ja toteaa seuraavaa.Hankealueen lähistöllä sijaitsee kaksi kiinteää muinaisjäännöstä; Oranniemen kivikautinen asuinpaikka (muinaisjäännösrekisterinumero 1000024472) hankealueen pohjoisosassa sekä Korpulanlahden (muinaisjäännösrekisteritunnus 1000024461) historialliselle ajalle ajoittuva louhos Korpulanniemen länsirannalla. Kiinteän muinaisjäännöksen ja sen suoja-alueen kaivaminen, peittäminen, muuttaminen, vahingoittaminen ja muu niihin kajoaminen ilman muinaismuistolain nojalla annettua lupaa on kielletty (MML 1 ja 4 §). Suunnitelmakarttojen perusteella kaapelilinjaukset ja purettavat ilmajohdot sijaitsevat kuitenkin riittävällä etäisyydellä muinaisjäännöksistä, eivätkä näin ollen aiheuta lisätoimenpiteitä (liitekartta 1).Historiallisten lähteiden perusteella suunnittelualueen länsiosassa, Korpulanlammin alueella on ollut asutusta viimeistään 1500-luvulla. Korpula tai Korpulahti mainitaan ensimmäistä kertaa vuosina 1562 ja 1564 Pirkkalan erätalonpoikien luettelossa. Suomen asutuksen yleisluettelon mukaan Korpulassa oli vuonna 1579 yksi talo. 1700-luvun isojakokartan mukaan kylän tonttimaat ovat keskittyneet Korpulanlammin länsi- ja itärannalle, nykyisten Ala- ja Ylä-Korpulan sekä Lammin tilojen alueelle ja tuntumaan. Kohteet on paikannettu arkistoinventoinnissa (Sandell & Raninen 2014), ja kohdetta voidaan pitää muuna kulttuuriperintökohteena. Historialliseen kyläasutukseen voi liittyä muinaismuistolain rauhoittamia tai muita huomioonotettavia kiinteitä rakenteita ja kerrostumia. Lausunnon lisämateriaaliksi toimitetun uuden suunnitelmakartan ja valokuvien mukaan kaapeli tulee kulkemaan pääasiassa Korpulantien eteläpuolella. Lisäksi Korpulantien pohjoispuolelle, pihatien ja pellon väliselle alueelle siirretään yksi haruksellinen pylväs lähempää Ala-Korpulan tilakeskusta. Suunnitellut toimenpiteet sijaitsevat riittävän etäisyyden päässä muusta kulttuuriperintökohteesta. Lisäksi kohteen lähellä sijaitsevat kaapelit kaivetaan tien ja pellon rajalle tai tien ojaan/ojaluiskaan, eikä tarvetta arkeologisille tutkimuksille näin ollen ole. Myös ilmajohtopylvään siirtäminen lähemmäs Korpulantietä on mahdollista toteuttaa suunnittelulla tavalla.Rakennetun ympäristön ja maiseman osalta Pirkanmaan maakuntamuseolla ei ole hankkeesta huomautettavaa, sillä uudet muuntamot on sijoitettu onnistuneesti metsäalueille ja pihapiirien ulkopuolelle, jolloin niiden vaikutukset ovat näiltä osin vähäiset.