Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa asiakohdassa mainitusta purkamislupahakemuksesta. Maakuntamuseo teki paikalla maastokatselmuksen 17.3.2015 ja toteaa seuraavaa. Purkulupahakemuksen mukaan vuonna 1930 rakennettu Kurun Keihäslahden kansakoulun entinen opettajien asuntola sijaitsee erittäin näkyvällä paikalla Kurun taajaman ohittavan Poikeluksentien varressa. Rakennus kuuluu koulumiljööseen, jossa jäljellä ovat vielä vanha hirsirunkoinen koulurakennus sekä 1960-luvulla rakennettu kaksiosainen uudempi koulurakennus. Asuntolan vieressä sijaitsee Kurun kotiseutumuseo. Purettavaksi aiottu rakennus on tiilirunkoinen ja rapattu. Asuintilat sijaitsevat kahdessa pääkerroksessa ja lisäksi rakennuksen kellarissa on entinen veistoluokka, nykyisin kerhotila. Satulakatto on katettu profiilipellillä. Ikkunat on uusittu 1990-luvulla ja samalta ajalta ovat myös avokuistit pihan puolella. Rakennus on säilyttänyt em. muutoksia lukuun ottamatta alkuperäiset piirteensä varsin hyvin. Sisätiloissa on tehty jonkin verran pintaremonttia, mutta esimerkiksi huonejako, väliovet ja kaakeliuunit ovat säilyneet. Rakennus on ollut lähinnä varastokäytössä viime vuodet. Vesivahingon vuoksi pääkerroksen keittiön lattia on avattu ja sisätilat on kuivattu.
Erityisen merkittäviä, silmin havaittavia vaurioita ei ollut nähtävissä ja rakennuk-sen voidaankin lähtökohtaisesti sanoa olevan kunnostettavissa normaalein toi-menpitein. Tarkempia kuntotutkimuksia ei ole käytettävissä. Kellarissa olevan entisen veistotilan seinissä on kosteuden aiheuttamia vaurioita. Vauriot johtunevat osin maata vasten olevan seinän kostumisesta kapillaarisen veden nousun vuoksi. Rakennukseen on asennettu sadevesijärjestelmä ja perusmuurin ympärille patolevy. Rakenteiden toimivuudesta ei ole varmuutta. Kellarin saunaosasto on kunnostettu 1990-luvulla.
Asemakaava on vuodelta 1993 eikä ko. rakennusta ole merkitty suojelukohteek-si. Vanhempi hirsirunkoinen koulurakennus sen sijaan on merkitty sr- merkinnällä. Asemakaava on laadittu ennen nykyistä maankäyttö- ja rakennuslakia, eikä siinä ole huomioitu opettajien asuinrakennuksen lisäksi myöskään arkkitehtonisesti ja kulttuurihistoriallisesti arvokasta uudempaa koulurakennusta. Entisellä opettajien asuntolalla on erityistä kyläkuvallista arvoa sijaintipaikkansa vuoksi, mutta myös osana Keihäslahden koulurakennusten muodostamaa kokonaisuutta. Rakennus on erinomainen oman aikansa arkkitehtuurin esimerkki ja säilyttänyt piirteensä varsin hyvin. Rakennusta on kunnostettu vielä 1990-luvulla, joten tavoitteena on selvästikin ollut rakennuksen säilyttäminen.
Maakuntamuseo ei puolla purkamisluvan myöntämistä rakennukselle. Asema-kaavan vanhentuneisuus suojelutavoitteiden näkökulmasta edellyttää kaavan uudistamista ja siinä yhteydessä myös ko. rakennuksen suojelu tulee arvioida uudelleen.
Arkeologisen kulttuuriperinnön osalta maakuntamuseolla ei ole huomautettavaa hankkeesta.
Purkamislupahakemusta koskeva päätös tulee viipymättä toimittaa Pirkanmaan maakuntamuseolle tiedoksi.