Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa otsikossa mainitusta hankkeesta. Asemakaavojen muutoksien tavoitteena on jakaa suuret asemakaavoitetut erillispientalo- ja asuinpientalotontit pienemmiksi ja tiivistää toteutunutta yhdyskuntarakennetta sekä kasvattaa muodostuneiden tonttien tehokkuutta, jotta kullekin uudelle tontille voidaan sijoittaa uusia asuinrakennuksia ja talousrakennuksia. Asemakaavoitettujen pientalotonttien jakamishanke on Lempäälän kunnan jokavuotinen projekti. Hankkeeseen osallistumista voivat hakea kaikki Lempäälän asemakaava-alueella olevat pientalotontit, joilla jakamisen edellytykset täyttyvät. Tutustuttuaan sille toimitettuun aineistoon alueellinen vastuumuseo toteaa seuraavaa.
Yleisellä tasolla Pirkanmaan maakuntamuseo tuo rakennetun ympäristön osalta esiin huolensa yhtenäisten tai kulttuurihistoriallisia arvoja omaavien pientaloalueiden kehityksestä. Tällaisilla alueilla tonttien jakaminen vaikuttaa alueen yleisilmeeseen, ja ilmiötä voi olla vaikea hallita tonttikohtaisia kaavoja laatimalla. Vuonna 2024 jakamishankkeessa on mukana neljä tonttia: Nokiladontie 2 ja Sääksjärventie 49 Sääksjärvellä, Höytämöntie 47 Höytämössä sekä Hiidentie 25 Kuokkalassa. Sääksjärventie 49:n kohdalla kaavan tavoitteena on todeta toteutunut tilanne.
Kaikki kohteet sijaitsevat rakennetun kulttuuriympäristön arvoalueilla. Kaavaselostukseen tulee koota tiedot ja ajantasaiset valokuvat kaava-alueilla sijaitsevista rakennuksista. Kaikilla laadittavilla asemakaavoilla on syytä ohjata mahdollista tulevaa uudisrakentamista sopeutumaan ympäristöönsä mm. massoittelun, kattomuodon ja värityksen sekä pihan jäsentelyn ja kasvillisuuden osalta.
Nokiladontie 2 sekä Sääksjärventie 49 sijaitsevat Sipilän torpat ja huvilat -nimisellä paikallisesti merkittävällä arvoalueella, joka on tunnistettu Sääksjärven rakennetun kulttuuriympäristön inventoinnissa (Sääksjärvi. Inventointiraportti/FCG suunnittelu ja tekniikka, 2017). Kumpikaan ei sijaitse arvoalueen kaikkein eheimmillä osa-alueilla, joista rantavyöhykkeelle on osoitettu Sääksjärven osayleiskaavaehdotuksessa sen maisemallisten arvojen säilymiseen tähtäävä aluemerkintä ma (Maisemallisesti arvokas alue). Sääksjärventie 49:ää vastapäätä sijaitsee osayleiskaavaehdotuksessa suojelumerkinnällä sr-2 osoitettu kohde 9 Kivimäki, joka on edustava 1920-luvun asutustilan pihapiiri. Laadittavassa asemakaavassa tulee huomioida ympäristön rakennusinventoinnissa todetut arvot. Arvoalue ja Kivimäki tulee huomioida kaavan vaikutustenarvioinnissa.
Höytämöntie 47 sijaitsee Höytämön asuinalueella, joka on myös inventoitu osana em. selvitystä. Se on määritelty paikallisesti merkittäväksi arvoalueeksi Höytämön jälleenrakennuskauden asuinalue 1960–70-lukujen laajennuksineen. Höytämö on inventointialueen varhaisimpia ja laajimpia jälleenrakennuskauden asuinalueita. Se on kaavaratkaisultaan ja rakennuskannaltaan tyypillinen jälleenrakennuskauden asuinalue, jonka rakennuskanta on osittain uudistunut myöhemmin ja jonka rakentumisen eri vaiheet ovat hyvin luettavissa. Vireillä olevassa Sääksjärven osayleiskaavassa alueelle ei ole osoitettu suojelua. Kiinteistön osalta tontin jakaminen saattaa aiheuttaa tarpeen purkaa vanhat rakennukset tai osa niistä. Pihapiirin ja sen rakennukset tulisi inventoida ja niiden arvot määritellä asemakaavatasoisesti. Arvoalue tulee huomioida kaavan vaikutustenarvioinnissa.
Hiidentie 25:n jaettava tontti (Lehtoranta) sijaitsee Hiidentien ja Kirkkojärven huviloiden kulttuurimaiseman arvoalueella, joka on tunnistettu selvityksessä Ryhmäkylistä taajamaksi. Maankäytön ja rakentamisen kerrostumat Hiidentien, Tampereentien ja rautatien ympäristössä. Kuokkalan-Hakkarin-Herralan kulttuuriympäristökohteiden inventointi, laajennusalue 2013 (Kulttuuriympäristöpalvelut Heiskanen & Luoto Oy). Arvoalueen kuvauksessa todetaan, että Hiidentien varrelle, Kirkkojärven rantaan rakennetut huvilat ja rantojen asuinrakennukset muodostavat kolme ajallisesti yhtenäistä kokonaisuutta, joista yksi on Hiidentien/Hinnonpolun huvilat. Lehtoranta kuuluu samaan maisemaan laajemman huvila-alueen kanssa. Alueen rakennukset ovat pääosin valmistuneet 1910–1930-luvuilla. Selvityksen mukaan alkujaan Pappilan tai Hollon tilasta vuokratuilla rantatonteilla on tyypillisimmillään puinen huvilarakennus rantasaunoineen tai rantaan rakennettu huvilamainen rakennus. Rantaa ja tontteja on useimmiten pengerretty kivillä, ja tonteilla on omenapuita ja marjapensaita. Vaikka taajamakausi on muuttanut huvila-alueiden ympäristöä, aluekokonaisuudet ovat säilyneet yhtenäisinä, ja uudempi rakentaminen on rikkonut aluetta vain vähäisessä määrin.
Kuokkalan-Hakkarin-Herralan osayleiskaavassa (2014) alue on osoitettu suojelumerkinnällä /s-23, johon liittyy määräys: Alue, jolla ympäristö säilytetään. Merkinnällä osoitetaan alueet, joilla on erityisiä historiallisia tai rakennustaiteellisia tai taajamakuvallisia arvoja. Alueiden ominaispiirteet ja inventoinneissa todetut arvot on säilytettävä. Toimenpiteiden, korjausten, laajennusten ja uudisrakentamisen yhteydessä on uudet rakennukset ja rakennusosat sovitettava ympäristöön mittasuhteiltaan, muodoiltaan ja materiaaleiltaan. Tarkemmat rakentamisohjeet määritellään asemakaavoituksen yhteydessä. Alueen ominaispiirteet ja arvot kuvataan osayleiskaavan selostuksessa ja kulttuuriympäristöselvityksissä. Hiidentie 25:n tontilla sijainnut huvilarakennus on OAS:n mukaan purettu. Laadittavassa asemakaavassa tulee huomioida ympäristön rakennusinventoinnissa todetut arvot ja noudattaa osayleiskaavan ohjausta uudisrakentamisen sovittamiseksi ympäristöönsä. Kaavan vaikutukset ympäristöönsä tulee arvioida.
Arkeologisen kulttuuriperinnön osalta maakuntamuseolla ei ole hankkeesta huomautettavaa.