Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa otsikossa mainitusta hankkeesta. Hatanpään valtatien tuntumaan halutaan luvittaa pysyvä ravintolan ulkoterassin tarjoilupiste alueelle, joka on asemakaavassa varattu ulkoilmaterassin rakentamiselle. Tarjoilukoju on aiemmin toiminut määräaikaisella luvalla. Alueellinen vastuumuseo on tutustunut hankkeen aineistoon ja toteaa seuraavaa.
Ravintolan terassi ja sillä sijaitseva tarjoilupiste sijoittuvat Tampereen ydinkeskustaan, kaupunkikuvallisesti keskeiselle paikalle, entisen Verkatehtaan pääkonttorin tuntumaan. Teollisuushistoriallisesti, arkkitehtonisesti ja kaupunkikuvallisesti erittäin merkittävä entinen verkatehtaan pääkonttori, viereinen värjäämö ja tehtaan piipun jalusta on suojeltu voimassa olevassa, vuonna 2014 hyväksytyssä asemakaavassa. Alue on osa Tammerkosken kansallismaisemaa ja Tammerkosken teollisuusmaiseman valtakunnallisesti merkittävää rakennettua kulttuuriympäristöä (RKY-inventointi, Museovirasto, 2009).
Olemassa oleva tarjoilukoju soveltuu paikalleen vähintään kohtalaisesti, eikä sen voida katsoa heikentävän suojeltujen rakennusten tai maiseman asemaa, arvoja tai merkitystä. Näin ollen Pirkanmaan maakuntamuseolla ei ole huomautettavaa kojun paikallaan pysyttämiseen. Myöskään arkeologisen kulttuuriperinnön osalta maakuntamuseolla ei ole hankkeesta huomautettavaa.