Museovirasto on välittänyt Pirkanmaan maakuntamuseolle viitekohdassa mainitun metsänkäyttöilmoituksen lausunnon antamista varten. Suunnitellun hakkuualueen kaakkoispuolella sijaitsee kiinteä muinaisjäännös Hylli 3 (muinaisjäännösrekisteritunnus 1000003257). Kyseessä on rautakautinen hautapaikka. Se on merkitty metsänkäyttöilmoitukseen asianmukaisesti. Hakkuualueella sijaitsee historiallisen ajan kaivo, joka suojeltava arkeologinen kohde. Kohde on merkitty lausunnon liitekarttaan. Lisäksi hakkuualueen ympäristössä sijaitsee useita rautakautisia kohteita, jotka ovat kiinteitä muinaisjäännöksiä, mutta ne sijaitsevat pellolla ja ovat riittävän kaukana hakkuualueesta.
Työt on hyvä suunnitella etukäteen niin, että niiden vaikutus arkeologisiin jäännöksiin olisi mahdollisimman vähäinen. Ennen töiden aloittamista on varmistettava, että hakkuualueella sijaitseva kohde on merkitty maastoon ja on kaikkien alueella toimivien tiedossa. Ajourat on suunniteltava etukäteen ottaen huomioon arkeologinen kohde suojavyöhykkeineen (5 m). Sen alueelle ei saa myöskään rakentaa metsäteitä tai kaivaa ojia. Lähellä sijaitsevia muinaisjäännösalueita ei saa käyttää kulkureittinä eikä puun tai energiapuun varastointiin. Jos hakkualueelta löytyy vanhoja rakenteita, kuten kivikasoja tai kuoppia, niiden yli ei saa ajaa koneilla ja niitä tulee varoa myös muuten. Tällaisista havainnoista tulee ilmoittaa myös maakuntamuseoon (tutkija Kreetta Lesell puh. 0407631841, kreetta.lesell@tampere.fi tai pirkanmaan.maakuntamuseo@tampere.fi.
Pirkanmaan maakuntamuseolla ei ole hankkeesta ympäristön arvojen osalta huomautettavaa.