Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa otsikon mukaisesta hankkeesta. Tutustuttuaan sille toimitettuun aineistoon maakuntamuseo toteaa seuraavaa.
Hietaniemen kartano sijaitsee Lempäälässä, Pyhäjärven Toutosenselän etelärannalla Hietaniemessä. Hietaniemi tunnetaan jo 1500-luvun alun maakirjoista ja on Lempäälän vanhin ratsumiestila. Yhä asutun Hietaniemen kartanon alueella sijaitseva historiallinen asuinpaikka täyttää vähintään nk. muun kulttuuriperintökohteen kriteerit. Historiallisiin asuinpaikkoihin voi liittyä myös muinaismuistolain rauhoittamia tai muita huomioonotettavia kiinteitä rakenteita ja kerrostumia. Tämän vuoksi maakuntamuseo esittää, että sille varataan mahdollisuus tehdä paikalla kaivuutyön aikaista valvontaa siinä vaiheessa, kun navettarakennuksen länsi- ja eteläpuolelle suunniteltuja pysäköintialueita ja uutta tielinjaa ryhdytään rakentamaan. Kaivuutyön aloitusajasta tulee olla yhteydessä Pirkanmaan maakuntamuseoon (pirkanmaan.maakuntamuseo@tampere.fi) hyvissä ajoin ennen sen aloittamista.
Kartanon tilakeskus on aikaisemmin sijainnut läheisessä Herrainsaaressa rannan tuntumassa. Nykyiselle paikalleen se rakennettiin 1800-luvun alkupuolella. Tilan suuri kivinavetta on peräisin tältä ajalta. Hirsirakenteinen päärakennus on valmistunut 1900-luvun vaihteessa. Pihapiiriin kuuluu lisäksi entisiä palvelusväen asuinrakennuksia. Pihaan johtaa Vesilahdentieltä pitkä kuusikuja. Hietaniemi mainitaan Lempäälän kulttuuriympäristöohjelmassa (kohde R2.1). Kartano sijoittuu valtakunnallisesti merkittävän Vesilahden kulttuurimaiseman alueelle. Kohdetta koskee Lempäälän rantaosayleiskaavassa (1993) merkintä sr: Kulttuurihistoriallisesti merkittävä rakennus tai kohde. Kartanon päärakennuksella on lisäksi voimassa ranta-asemakaavassa (1988) sr-suojelumerkintä.
Hankkeessa navetan vintille ja pohjakerroksen itäpäätyyn aiotaan rakentaa yksityistapahtumien järjestämiseen tarkoitetut tilat. Vintille sijoitetaan mm. esiintymislava, suuri ruokailutila, jakelukeittiö ja baari sekä saniteettitilat, narikka ja salonki. Tiloihin on kulku alkuperäistä ajoluiskaa pitkin ja poistumisportaat on sijoitettu vanhan lantalan sisään. Pohjakerrokseen sijoitetaan kokous- ja varastotiloja. Julkisivuihin ei kohdistu merkittäviä muutoksia. Maakuntamuseo katsoo, että toteutettavat muutokset todennäköisesti edistävät rakennuksen kunnossapitoa ja sitä kautta säilymistä. Museolla ei ole rakennussuunnitelmista huomautettavaa.
Navetan länsipäätyyn on tapahtumien järjestämistä varten suunnitteilla uusi paikoitusalue ja sinne johtava ajoväylä. Maakuntamuseo pitää paikoitusalueen sijoittamista pihapiirin ulkoreunalle luontevana ja kulttuuriympäristöön sopivana ratkaisuna, joka säilyttää pihapiirin sisäisesti eheänä. Ajoväylät ja paikoitusalueet tulee toteuttaa sorapintaisina, jotta pihapiirin ja ympäröivän maisema-alueen luonnonläheinen ja maalaismainen ilme säilyy.