Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa otsikossa mainitusta lupahakemuksesta. Tarkoituksena on sijoittaa muuntaja Jokisivuntien varteen, Houtun tilakeskuksen viereen pellon reunalle ja vanhan puurakenteisen talousrakennuksen eteen. Houtun perinteinen, talonpoikaista rakennustapaa edustava pihapiiri on erinomaisen hienosti säilynyt ja em. talousrakennus näkyvä osa Jokisivuntien varressa aukeavaa edustavaa viljelymaisemaa valtakunnallisesti arvokkaalla maisema-alueella. Muuntaja on tuotu avoimen maisematilan reunaan, mutta liian lähelle em. arvokasta rakennuskohdetta. Maakuntamuseo esittää muuntamoa siirrettäväksi vähemmän avoimessa maisemassa näkyvälle paikalle lähemmäs Jokisivuntietä.
Suunnitellun muuntamopaikan läheisyydessä, Jokisivuntien luoteispuolella sijaitsee muinaismuistolain rauhoittama kiinteä muinaisjäännös, historiallinen asuinpaikka Mielaanniemi (mj-tunnus 1000006848). Kylään kuului 1500-luvulla kuusi taloa, ja niiden omistajista on mainintoja arkistolähteissä 1400-luvulta lähtien. Vanhojen karttojen mukaan kylän tonttimaa on aikoinaan ulottunut myös tien kaakkoispuolelle. Asuinpaikan tarkkoja rajoja ei ole arkeologisesti selvitetty. Tämän vuoksi muuntamon rakentamiseen liittyvät kaivutyöt voivat vaatia arkeologista valvontaa. Maakuntamuseo arvioi valvonnan tarpeen muuntamon lopullisen sijoituspaikan perusteella, josta museolle on lähetettävä tieto.