Museovirasto on välittänyt Pirkanmaan maakuntamuseolle viitekohdassa mainitun metsänkäyttöilmoituksen lausunnon antamista varten. Suunnitellulta metsänhakkuualueelta ei tunneta kiinteitä muinaisjäännöksiä eikä muita kulttuuriperintökohteita, mutta sen välittömässä läheisyydessä sijaitsee kiinteä muinaisjäännös (Horn, rautakautinen löytöpaikka, mj-tunnus 291010024). Kohteesta on löytynyt keihäänkärki ja rautaesineen, mahdollisesti padan, katkelma. Talon eteläpuolen kallioisella peltojen ympäröimällä joutomaalla on lisäksi 12 erikokoista kiviröykkiöitä, jotka enimmäkseen vaikuttavat tyypillisiltä viljelyröykkiöiltä. Kohteesta 600 m etelään on löydetty keihäänkärki ja 400 m eteläkaakkoon kaarevaselkäinen suomalainen kirves.
Kohde on merkitty ilmoituksen liitekarttaan eikä vaikuta suoranaisesti hakkuutöihin. Muinaisjäännös on kuitenkin otettava huomioon kulkureittien ja puun varastoinnin suunnittelussa. Muinaisjäännösaluetta ei esimerkiksi saa käyttää puun tai energiapuun varastointiin eikä alueelle saa rakentaa metsäteitä tai kaivaa ojia. Kiinteän muinaisjäännöksen ja sen suoja-alueen kaivaminen, peittäminen, muuttaminen, vahingoittaminen ja muu niihin kajoaminen ilman muinaismuistolain nojalla annettua lupaa on kielletty (MML 1 ja 4 §).
Jos metsätöiden suunnittelun tai toteuttamisen yhteydessä alueella havaitaan kiviröykkiöitä, kivilatomuksia tai muita kivirakenteita, tulee niistä ilmoittaa viipymättä Pirkanmaan maakuntamuseoon. Myös jos hakkuiden yhteydessä maanpinta rikkoutuu ja sen alta paljastuu nokista tai punertavaa maata, hiiltä, kiveystä, muita merkkejä kiinteästä muinaisjäännöksestä tai arviolta yli 100 vuotta vanhoja esineitä, tulee työt kyseiseltä kohdalta keskeyttää ja ilmoittaa asiasta välittömästi Pirkanmaan maakuntamuseoon (MML 14 ja 16 §).