Museovirasto on välittänyt Pirkanmaan maakuntamuseolle viitekohdassa mainitun metsänkäyttöilmoituksen lausunnon antamista varten. Suunnitellun hakkuualueen viereen, kuviosta 444.1 noin 50 m luoteeseen ilmoituksen liitekarttaan on merkitty vuoden 2004 arkeologisessa inventoinnissa todettu kiinteä muinaisjäännös, historiallinen asuinpaikka/kylänpaikka Kulmuntila (Gudmundila) (mj-tunnus 1000006847). Gudmundilan kylästä on mainintoja arkistolähteissä vuodesta 1478 lähtien, ja 1540-luvulla siihen kuului seitsemän taloa. Muinaisjäännöksen tiedossa oleva rajaus on alustava, ja sen todellinen laajuus saattaa olla tunnettua suurempi, mihin alueen vanhimmat, 1600- ja 1700-luvun, kartat viittaavat. Vuoden 1775 isojakokartan mukaan yksi kylän tonteista on sijainnut metsäkuvion 444.1 alueella, sen luoteisosassa. Päivitetty muinaisjäännösalueen rajaus on merkitty oheiseen liitekarttaan punaisella vaakaviivoituksella.
Kiinteän muinaisjäännöksen ja sen suoja-alueen kaivaminen, peittäminen, muuttaminen, vahingoittaminen ja muu niihin kajoaminen ilman muinaismuistolain nojalla annettua lupaa on kielletty (MML 1 ja 4 §). Historiallisiin kylänpaikkoihin voi liittyä muinaismuistolain rauhoittamia kiinteitä rakenteita, kuten rakennusten kiviperustuksia ja tulisijojen raunioita, jotka tulee ottaa metsätöissä huomioon. Muinaisjäännöksen kivi- ja maarakenteita ei saa rikkoa. Ajourat on suunniteltava etukäteen ottaen huomioon kiinteä muinaisjäännös suojavyöhykkeineen. Äestys, laikutus tai muu maanmuokkaus sekä kantojennosto muinaisjäännösalueella on kielletty, eikä alueelle saa myöskään rakentaa metsäteitä tai kaivaa ojia. Muinaisjäännösaluetta ei saa käyttää puun tai energiapuun varastointiin. Hakkuutähteet on suositeltavaa kerätä alueelta energiapuuksi. Ennen töiden aloittamista on varmistettava, että muinaisjäännös on merkitty maastoon ja on kaikkien alueella toimivien tiedossa.
Mahdollisten rakenteiden jäännösten paikantaminen ja merkitseminen maastoon vaatii arkeologisen tarkastuksen suorittamista metsäkuvion 444.1 pohjoisosassa. Maakuntamuseo suorittaa maastotarkastuksen ja informoi sen tuloksista lausunnon saajaa sekä antaa lisäohjeita muinaisjäännöksen huomioimiseksi syyskuun 2022 alkupuolella (lisätiedot: tutkija Vadim Adel, s-posti vadim.adel@tampere.fi, puh. 0408004872 tai toimisto, yhteystiedot alla).