Pirkanmaan maakuntamuseo on tutustunut otsikossa mainittuun metsänkäyttöilmoitukseen. Hakkuiden välittömässä läheisyydessä, noin 40 metriä kuvion 291.0 koillispuolella, sijaitsee kiinteä muinaisjäännös Porttimäki (887010029, liitekartta 1). Kiviröykkiö sijaitsee Tampereenväylän kaakkoispuolella, kallioisessa metsämaastossa, pienellä kalliokumpareella. Röykkiön halkaisija on 3 metriä, ja korkeus alle 0,5 metriä. Kiinteän muinaisjäännöksen ja sen suoja-alueen kaivaminen, peittäminen, muuttaminen, vahingoittaminen ja muu niihin kajoaminen ilman muinaismuistolain nojalla annettua lupaa on kielletty (MML 1 ja 4 §). Kohde tulee ottaa huomioon muinaismuistolain mukaisesti hakkuun yhteydessä. Tieto kohteen sijainnista tulee olla kaikilla alueella toimivilla tahoilla. Työkoneiden ajolinjat sekä hakojen ja puiden varastointialueet tulee sijoittaa etäälle suojelukohteesta.
Suunniteltujen hakkuiden alueella, kuvioiden 286.0, 287.0, 289.0 ja 291.0 kohdalla, sijaitsee lisäksi mahdollinen muinaisjäännös Porttimäki 2 (muinaisjäännösrekisteritunnus 1000044694, liitekartta 1). Kohde käsittää mahdollisia I Maailmasodan aikaisia puolustusvarustuksia, eikä sitä ole vielä tarkastettu maastossa arkeologin toimesta. Tästä syystä hakkuualueelle tulee tehdä maastotarkastus, jonka perusteella arkeologi ottaa kantaa kohteen suojelustatukseen. Hakkuualueella mahdollisesti sijaitsevat taistelukaivannot ja muut rakenteet tulee merkitä maastoon yhdessä maakuntamuseon tutkijan kanssa ennen hakkuita ja tieto niistä tulee välittää kaikille toimijoille. Maakuntamuseon tutkijaan (Kirsi Luoto, puh. 040 5201281, sähköposti kirsi.luoto@tampere.fi) tulee ottaa yhteyttä hyvissä ajoin ennen hakkuita merkitsemisajankohdan sopimiseksi.
Hakkuun yhteydessä muinaisjäännösrakenteiden päällä ja välittömässä läheisyydessä kasvavat puut suositellaan poistettaviksi. Muinaisjäännösalueella tai sen välittömässä läheisyydessä ei saa kuitenkaan liikkua työkoneella, vaan hakkuu on tehtävä metsurityönä. Mikäli tämä ei ole mahdollista, tulee hakkuu tehdä koneellisesti niin, ettei koneella ajeta viittä metriä lähemmäs rakenteita. Kantoja ei saa poistaa muinaisjäännösalueelta. Hakkuutähteet on korjattava pois muinaisjäännöksen päältä. Alueen ajolinjat täytyy suunnitella niin, etteivät ne kulje kohteeseen kuuluvien rakenteiden päältä tai niiden suojavyöhykkeillä. Rakenteiden ylitse ei saa ajaa edes maan ollessa roudassa tai lumen peittämänä. Puiden ja hakojen varastointi tulee sijoittaa etäälle suojelukohteesta. Maahan kajoavia toimenpiteitä (auraus, ojitus, laikkumätästys) ei saa tehdä muinaisjäännösalueella. Uusia puita ei saa istuttaa rakenteiden päälle tai kahta metriä lähemmäs niiden näkyvistä reunoista.
Maakuntamuseo suosittelee tutustumaan Museoviraston verkkosivuilla oleviin metsänkäsittelyohjeisiin: https://www.museovirasto.fi/fi/kulttuuriymparisto/arkeologinen-kulttuuriperinto/arkeologisen-kulttuuriperinnon-suojelu/metsankaytto-ja-arkeologiset-kohteet.