Museovirasto on välittänyt Pirkanmaan maakuntamuseolle viitekohdassa mainitun metsänkäyttöilmoituksen lausunnon antamista varten. Suunniteltujen hakkuualueiden välittömässä läheisyydessä, metsäkuvion nro 17.0 kaakkoispuolella, sijaitsee muinaismuistolain suojaama kiinteä muinaisjäännös, kaksi esihistoriallista röykkiötä (Orivesi Hirvelänlahti muinaisjäännösrekisteritunnus 1000014029). Röykkiöt sijaitsevat Uuhiniemen kylässä Hirvelänlahden pohjoispuolella, matalalla kalliolla.
Pohjoisemman röykkiön halkaisija on neljä m ja korkeutta sillä on 0,4-1 m. Eteläisempi röykkiö sijaitsee edellisestä 100 m lounaaseen. Se on kasattu maakiven viereen ja on osittain maansekainen. Röykkiön halkaisija on metrin ja korkeutta sillä on 50 cm.
Molempien röykkiöiden tiedossa oleva sijainti on merkitty metsänkäyttöilmoitukseen asianmukaisesti. Kiinteän muinaisjäännöksen kaivaminen, peittäminen, muuttaminen, vahingoittaminen ja muu siihen kajoaminen ilman muinaismuistolain nojalla annettua lupaa on kielletty (MML 1 §).
Maakuntamuseo toteaa, että kyseinen kiinteä muinaisjäännös sijaitsee ilmoitukseen sisältyvien metsäkuvioiden ulkopuolella, joten se ei suoranaisesti vaikuta hakkuutöihin. Pohjoisempi röykkiö on kuitenkin niin lähellä hakkuualuetta, että se on syytä merkitä maastoon nauhoilla. Kaikilla hakkuussa työskentelevillä tulee olla tieto niiden sijainnista ja lausunnossa kerrotuista ohjeista. Suoja-alue on vähintään kolme metriä hautojen näkyvistä rajoista. Kohde on otettava huomioon myös puun varastoinnin ja muiden toimenpiteiden suunnittelussa. Muinaisjäännösaluetta ei tule käyttää puun tai energiapuun varastointiin. Ajourat tulee suunnitella siten, että ne kiertävät muinaisjäännöksen mahdollisimman kaukaa. Tieto muinaisjäännöksestä tulee välittää kaikille toimijoille.
Maakuntamuseo suosittelee tutustumaan Museovirastonverkkosivuilla oleviin metsänkäsittelyohjeisiin: https://www.museovirasto.fi/fi/kulttuuriymparisto/arkeologinen-kulttuuriperinto/arkeologisen-kulttuuriperinnon-suojelu/metsankaytto-ja-arkeologiset-kohteet.Lisätietoja saa Pirkanmaan maakuntamuseon tutkijalta (Kreetta Lesell, puh. 040 763 1841, sähköposti kreetta.lesell@tampere.fi).
Museovirasto on välittänyt Pirkanmaan maakuntamuseolle viitekohdassa mainitun metsänkäyttöilmoituksen lausunnon antamista varten. Suunniteltujen hakkuualueiden välittömässä läheisyydessä, metsäkuvion nro 17.0 kaakkoispuolella, sijaitsee muinaismuistolain suojaama kiinteä muinaisjäännös, kaksi esihistoriallista röykkiötä (Orivesi Hirvelänlahti muinaisjäännösrekisteritunnus 1000014029). Röykkiöt sijaitsevat Uuhiniemen kylässä Hirvelänlahden pohjoispuolella, matalalla kalliolla. Pohjoisemman röykkiön halkaisija on neljä m ja korkeutta sillä on 0,4-1 m. Eteläisempi röykkiö sijaitsee edellisestä 100 m lounaaseen. Se on kasattu maakiven viereen ja on osittain maansekainen. Röykkiön halkaisija on metrin ja korkeutta sillä on 50 cm.Molempien röykkiöiden tiedossa oleva sijainti on merkitty metsänkäyttöilmoitukseen asianmukaisesti. Kiinteän muinaisjäännöksen kaivaminen, peittäminen, muuttaminen, vahingoittaminen ja muu siihen kajoaminen ilman muinaismuistolain nojalla annettua lupaa on kielletty (MML 1 §). Maakuntamuseo toteaa, että kyseinen kiinteä muinaisjäännös sijaitsee ilmoitukseen sisältyvien metsäkuvioiden ulkopuolella, joten se ei suoranaisesti vaikuta hakkuutöihin. Pohjoisempi röykkiö on kuitenkin niin lähellä hakkuualuetta, että se on syytä merkitä maastoon nauhoilla. Kaikilla hakkuussa työskentelevillä tulee olla tieto niiden sijainnista ja lausunnossa kerrotuista ohjeista. Suoja-alue on vähintään kolme metriä hautojen näkyvistä rajoista. Kohde on otettava huomioon myös puun varastoinnin ja muiden toimenpiteiden suunnittelussa. Muinaisjäännösaluetta ei tule käyttää puun tai energiapuun varastointiin. Ajourat tulee suunnitella siten, että ne kiertävät muinaisjäännöksen mahdollisimman kaukaa. Tieto muinaisjäännöksestä tulee välittää kaikille toimijoille.Maakuntamuseo suosittelee tutustumaan Museovirastonverkkosivuilla oleviin metsänkäsittelyohjeisiin: https://www.museovirasto.fi/fi/kulttuuriymparisto/arkeologinen-kulttuuriperinto/arkeologisen-kulttuuriperinnon-suojelu/metsankaytto-ja-arkeologiset-kohteet.Lisätietoja saa Pirkanmaan maakuntamuseon tutkijalta (Kreetta Lesell, puh. 040 763 1841, sähköposti kreetta.lesell@tampere.fi).