Pirkanmaan maakuntamuseo on tutustunut otsikossa mainittuun metsänkäyttöilmoitukseen. Osittain suunniteltujen hakkuiden alueella, kuvioiden 42.0, 43.0 ja 46.0 alueella, sijaitsee muinaismuistolailla rauhoitetun kiinteän muinaisjäännöksen Urjalankylän maalinnoitteet (muinaisjäännösrekisteritunnus 1000002015) osa-alue nro 1 Sarvikankaronmäki. Osa-alueen tarkistettu sijainti on merkitty lausunnon liitekarttaan 1. Kyseessä on 1. maailmansodan aikainen maalinnoite, johon kuuluu maa-, kivi- ja betonirakenteisia linnoituslaitteita. Kiinteän muinaisjäännöksen kaivaminen, peittäminen, muuttaminen, vahingoittaminen ja muu siihen kajoaminen ilman muinaismuistolain nojalla annettua lupaa on kielletty (MML 1 §).
Muinaisjäännös tulee ottaa huomioon muinaismuistolain edellyttämällä tavalla metsänhakkuussa. Tieto kohteen sijainnista on oltava kaikkien alueella toimivien tiedossa. Kohteeseen liittyvät ja hakkuualueella sijaitsevat rakenteet (taisteluhaudat, tuliasemat jne.) tulee merkitä maastoon esimerkiksi kuitunauhalla ennen hakkuun aloittamista. Rakenteiden sijainti käy ilmi lausunnon liitekartasta 2. Jos maastokatselmus kohteen tunnistamiseksi/paikantamiseksi ja merkintä arkeologin toimesta on tarpeen, ottakaa yhteyttä hyvissä ajoin Pirkanmaan maakuntamuseon arkeologi Kirsi Luotoon (p. 0405201281, kirsi.luoto@tampere.fi).
Hakkuu kohteen alueella ja läheisyydessä on tehtävä kantavan maan aikana. Hakkuun yhteydessä kaikki muinaisjäännösrakenteiden päällä tai läheisyydessä sijaitsevat puut suositellaan poistettavaksi. Muinaisjäännösalueella tai sen välittömässä läheisyydessä ei kuitenkaan saa hakkuun yhteydessä liikkua työkoneella, vaan hakkuu on tehtävä metsurityönä. Mikäli tämä ei ole mahdollista, tulee hakkuu tehdä koneellisesti niin, ettei koneella ajeta viittä metriä lähemmäs rakenteita. Alueen ajolinjat täytyy suunnitella niin, etteivät ne kulje kohteeseen kuuluvien rakenteiden päältä tai niiden suojavyöhykkeillä (5 m säteellä rakenteesta). Rakenteiden ylitse ei saa ajaa edes maan ollessa roudassa tai lumen peittämänä. Maahan kajoavia toimenpiteitä (auraus, ojitus, laikkumätästys) ei saa tehdä muinaisjäännösalueella. Uusia puita ei saa istuttaa viittä metriä lähemmäs suojelukohteeseen liittyviä rakenteita. Kantoja ei saa poistaa muinaisjäännösalueelta. Hakkuutähteet on korjattava pois muinaisjäännöksen päältä. Puiden ja hakojen varastointi tulee sijoittaa etäälle suojelukohteesta.
Maakuntamuseo suosittelee tutustumaan Museoviraston verkkosivuilla oleviin metsänkäsittelyohjeisiin: https://www.museovirasto.fi/fi/kulttuuriymparisto/arkeologinen-kulttuuriperinto/arkeologisen-kulttuuriperinnon-suojelu/metsankaytto-ja-arkeologiset-kohteet.