Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa otsikossa mainitusta kaavamuutosehdotuksesta, joka on asetettu korjattuna uudelleen nähtäville. Maakuntamuseo on antanut lausuntonsa edellisestä kaavaehdotuksesta 23.12.2022 (DIAR: 896/2022). Maakuntamuseo on tutustunut sille toimitettuun aineistoon ja toteaa seuraavaa.
Pirkanmaan maakuntamuseon aiemmassa lausunnossa esittämät huomiot on pääosin huomioitu kaavatyössä. Laaditut selvitykset on täydennetty selostuksen selvitysluetteloon, vaikutustenarviointia täydennetty ja suojeluun tähtääviä kaavamerkintöjä tarkennettu. Kulttuurihistoriallisesti ja kaupunkikuvallisesti merkittävät Teollisuus- ja Toriaseman sekä vanha rautatieasema on nyt huomioitu asianmukaisin kaavamerkinnöin. Erityisen onnistuneena on pidettävä keskeisille julkisivuille osoitettuja sr-j-merkintöjä sekä korttelin uudisrakentamisoikeuden sitomista asemarakennuksen kunnostamiseen.
Maakuntamuseo pyytää vielä kiinnittämään huomiota seuraaviin pieniin muutostarpeisiin. Teollisuus- ja Toriaseman kortteli 52 on osoitettu rakennussuojelualueeksi. Kaavakartalla ja -määräyksissä tästä käytetään merkintää SR, mutta kaavakartan muissa määräyksissä ja kaavaselostuksessa merkintää RS. Merkinnät tulisi väärinkäsitysten välttämiseksi yhtenäistää. Säilytettäväksi osoitetun vanhan asemarakennuksen kaakkoissivulle on osoitettu säilytettävä/istutettava puurivi. Merkintä tulisi siirtää etäämmäs rakennuksesta tai poistaa, sillä puita ei tulisi istuttaa liian lähelle rakennusta. Etäisyyden tulisi olla vähintään viisi metriä. Lisäksi rakennuksen pääjulkisivun eteen sijoitetut puut saattavat kasvaessaan liiaksi peittää kaupunkikuvallisesti arvokasta rakennusta.
Maakuntamuseo on aiemmin kommentoinut arkeologisen inventoinnin raporttia ja esittänyt siihen lisäyksiä ja täsmennyksiä alueen historian osalta. Päivitetty inventointiraportti on toimitettava maakuntamuseolle arkistoitavaksi Museoviraston tietojärjestelmään ja lisättävä kaava-aineistoon.
Muilta osin Pirkanmaan maakuntamuseolla ei ole kaavaehdotuksesta huomautettavaa.