Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa otsikossa mainitusta hankkeesta. Maakuntamuseo on tutustunut suunnitelman pääpiirustukseen, suorittanut paikalla 12.6.2018 arkeologisen tarkastuksen ja toteaa seuraavaa.
Suunnitellun rakennuspaikan kohdalla, pihatien luoteispuolella on todettu arkeologisoituneita jälkiä historiallisen ajan toiminnasta, joihin kuuluvat kuoppa (todennäköisesti kellarin jäännös), sen vieressä sijaitseva kiven- ja maansekainen röykkiö (todennäköisesti tulisijan jäännös) sekä matala maakumpare. Alueelta on löytynyt mm. tiilenpaloja, hiiltä ja palanutta maata. Ainakin osa havaituista ilmiöistä saattaa liittyä viereistä huvilaa eli 1900-luvun alkua edeltävään maankäyttöön, esimerkiksi 1800-luvun torppaan, joka on merkitty v. 1855 karttaan Laalahden itäpuoleisen niemen kohdalle. Museoviraston ohjeiden perusteella 1800-luvun torpanpaikat tulkitaan kulttuuriperintökohteiksi; hyvin säilyneitä ja edustavia kohteita voidaan tulkita myös kiinteiksi muinaisjäännöksiksi. Maakuntamuseo toteaa, että mahdollisen arkeologisen kulttuuriperintökohteen huomioonottaminen hankkeen suunnittelussa edellyttää sen tarkempaa tutkimista, mm. laajuuden ja merkityksen (ajoituksen, alkuperän, informatiivisuuden) tarkempaa selvittämistä arkeologisen tarkkuusinventoinnin menetelmin. Maakuntamuseo voi tältä osin ottaa kantaa suunnitelmaan vasta tutkimuksen jälkeen.
Poikkeusluvan kohteena oleva alue on määritelty alueella voimassa olevassa asemakaavassa luonnontilaisena säilytettäväksi puistoalueeksi. Ko. viheralueen olennaisen osan muodostaa em. huvila siihen liittyvine puutarhoineen. Kohde ei ole ollut aiemmin tiedossa ja sen kulttuurihistoriallisista arvoista ei siten ole käytettävissä täsmällistä tietoa. Saatujen tietojen mukaan ko. rakennus saattaa liittyä Nottbeckien sukuun ollen mahdollisesti heille aikanaan kuulunut entinen metsästysmaja. Kohteen kulttuurihistoriallisten arvojen säilyttäminen on alueen maankäytön lähtökohta ja siten esitetyn kaltaisen rakentamisen mahdollistamiselle poikkeuslupamenettelyllä ei ole perusteita. Sen lisäksi mitä aiemmin on sanottu arkeologian osalta, on syytä huomioida myös muun kulttuuriympäristön osalta. Alueen arvot tulee selvittää asianmukaisesti.