Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa otsikossa mainitusta poikkeamislupahakemuksesta. Alueellinen vastuumuseo on tutustunut hankkeen aineistoon ja toteaa seuraavaa.
Kiinteistön alueelta ei tunneta kiinteitä muinaisjäännöksiä eikä muita arkeologisia kohteita. On kuitenkin otettava huomioon, että vuosina 1915-1917 Pispalaan rakennettiin laaja linnoitusjärjestelmä, jonka jäännökset ovat suojeltuja kiinteinä muinais-jäännöksinä. Kaikkien maan alla säilyneiden linnoituslaitteiden jäännösten sijainti ei ole tiedossa. Lähimmät tunnetut puolustusvarustukset sijaitsevat ko. tontista noin 60 m kaakkoon, ja niitä on mahdollisesti jäljellä myös kiinteistöstä noin 20 m etelään. Mikäli tontin maapohjaa kaivettaessa tavataan mahdollisia linnoitusten jäännöksiä, kuten betonisia tai hirsirakenteita, tulee työt pysäyttää ja ilmoittaa löydöistä viipymättä Pirkanmaan maakuntamuseoon (Muinaismuistolaki 14 §).
Rakennetun kulttuuriympäristön ja kaupunkikuvan osalta Pirkanmaan maakuntamuseo toteaa, että hanke sijoittuu Pispalanrinteen valtakunnallisesti merkittävään rakennettuun kulttuuriympäristöön (Museoviraston RKY-inventointi 2009). Tonttia ei kuitenkaan ole huomioitu alueen asemakaavanmuutosta varten laaditussa rakennetun ympäristön inventoinnissa (Pirkanmaan maakuntamuseo, 2009), eikä tontille voimassa olevassa, vuonna 2024 hyväksytyssä asemakaavassa kohdistu suojelumääräyksiä. Suunnitelmien mukainen talousrakennus vaikuttaa noudattavan rakentamistapaohjetta ja sopeutuvan ympäristöönsä siten ettei se heikennä RKY-alueen arvoja. Näin ollen alueellisella vastuumuseolla ei ole hankkeesta rakennetun ympäristön osalta huomautettavaa.