Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa otsikon mukaisesta hankkeesta. Tutustuttuaan sille toimitettuun aineistoon maakuntamuseo toteaa seuraavaa.
Rakennettu ympäristö ja maisema
Koppalantien - Eräpyhäntien - Eräjärventien hankealue sijoittuu Kuoresalmen kaakkoisrannan, mm. Vetterkullan ja Kuivasen kylän, osalta Vetterkullan kartanon ja kulttuurimaiseman maakunnallisesti arvokkaaseen kulttuurimaisemaan (karttojen 4, 5, 6, 12 ja 13 alue). Lisäksi hankealueelle sijoittuvat Hirtolahden maakunnallisesti arvokas kulttuurimaisema (kartat 6 ja 7), Eräjärven kirkon ympäristön ja raitin maakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö (kartat 8 ja 9) sekä Uiherlan - Eräjärven maakunnallisesti arvokas kulttuurimaisema (kartat 10, 11, 16-21). Hankkeeseen liittyvät maanpälliset rakenteet on tällä alueella sijoitettu onnistuneesti niin, että niillä ei ole merkittävää vaikutusta maakunnallisiin arvoalueisiin.
Leväslähden hankealue sijoittuu osittain (kartta 4) Oriveden kulttuuriympäristöohjelmassa tunnistetun arvokkaan kulttuurimaisema-alueen rajalle. Arvoalueelle rakennettava muuntamo on sijoitettu onnistuneesti maisemallisesti huomaamattomaan paikkaan.
Vedentaustan hankealue sijoittuu pieneltä osin (kartta 1) Oriveden kulttuuriympäristöohjelmassa tunnistettulle arvokkaalle kulttuurimaisema-alueelle. Kyseiselle alueelle sijoittuu Perhontaustan muuntamo. Kyseinen muuntamon paikka on avonaista peltoaukeaa. Muuntamon ympäristössä on kuitenkin puuston reunustama pihatieyhteys, joka jossain määrin pehmentää muuntamon näkyvyyttä peltojen keskellä sijaitsevalta mäeltä. Pirkanmaan maakuntamuseo katsoo, että sijoituspaikka on maiseman arvojen osalta mahdollinen.
Uiherla - Rantalankulma hankealue sijoittuu karttojen 3 ja 4 osalta Vihasjärven maakunnallisesti arvokkaaseen kulttuurimaisemaan. Myös tällä alueella maanpäälliset rakenteet on sijoitettu siten, että niiden vaikutukset alueen maisemallisiin arvoihin jäävät vähäisiksi.
Arkeologinen kulttuuriperintö
Esitetyssä suunnitelmassa maakaapeloitavat reitit sijoittuvat suurelta osin tien reunaan alueille, joiden arkeologinen potentiaali on pieni. Osa maakaapeli- ja sähkökaapelilinjauksista sijoittuu kuitenkin arkeologisten suojelukohteiden alueelle ja/tai läheisyyteen. Näillä alueilla maakaapeloinnin toteuttaminen vaatii arkeologisen kulttuuriperinnön huomioimista hankkeen yhteydessä.
Linjaus Koppala - Uiherla
Eräjärven kirkolla maakaapelireitti on suunniteltu kulkevaksi kiinteän muinaisjäännöksen Eräjärvi (Nikkilä/Haapaniemi) (muinaisjäännösrekisteritunnus 1000017596) alueella, Raatarinraitin eteläreunassa (liitekartta 1). Kohteen alueelle ja läheisyyteen on suunniteltu rakennettavan myös muuntamo. Kiinteän muinaisjäännöksen ja sen suoja-alueen kaivaminen, peittäminen, muuttaminen, vahingoittaminen ja muu niihin kajoaminen ilman muinaismuistolain nojalla annettua lupaa on kielletty (MML 1 ja 4 §). Maakuntamuseo katsoo, että ensisijainen vaihtoehto on siirtää kaapelilinjaus ja muuntamo pois kiinteän muinaisjäännöksen alueelta. Mikäli linjaus ja muuntamo haluttaisiin sijoittaa nyt esitetyn mukaisesti, tulee muinaisjäännösalueella sijaitsevalla kaapelilinjalla ja muuntamonpaikalla suorittaa arkeologinen tarkkuusinventointi, jossa riittävin maahan kajoavin toimenpitein selvitetään, sijaitseeko niiden kohdalla kiinteää muinaisjäännöstä. Tarkkuusinventoitava alue käy ilmi lausunnon liitekartasta 2. Maakuntamuseo ottaa kantaa hankkeen toteutettavuuteen ko. kohdalla sekä sen mahdollisesti edellyttämiin lisätutkimuksiin tarkkuusinventoinnin tuloksen perusteella. Mahdollinen päivitetty maakaapelointisuunnitelma koskien Eräjärven (Nikkilä/Haapaniemi) kylänpaikan lähialuetta tulee lähettää lausunnolle Pirkanmaan maakuntamuseolle.
Suunniteltu kaapelilinjaus kulkee myös osoitteessa Eräjärventie 1722 sijaitsevan kiinteän muinaisjäännöksen Uiherla (Uiherola/Viherola) (mj-tunnus 1000017598) läheisyydessä (karttaliite 3). Täällä kaapelit on kuitenkin tarkoitus asentaa tien länsipuolelle, muinaisjäännösalueen ulkopuolelle. Pirkanmaan maakuntamuseo katsoo, että kaapelointi on mahdollista toteuttaa esitetysti ilman arkeologisia tutkimuksia.
Osoitteessa Eräpyhäntie 162 maakaapeli kulkee pienen matkaa muinaisjäännösrekisteriin muuna kulttuuriperintökohteena merkityn, yhä asutun Kuivasen historiallinen yksinäistalonpaikan (muinaisjäännösrekisteritunnus 1000017592) alueella (karttaliite 4). Myös osoitteessa Eräjärventie 1221 sijaitsevalle Hirtolammin historialliselle kylänpaikalle (kohde ei ole vielä muinaisjäännösrekisterissä) on suunniteltu asennettavaksi jakokaappi (karttaliite 5). Yhä asuttuihin kylänpaikkoihin voi liittyä historialliseen asutukseen liittyviä ja kiinteänä muinaisjäännöksenä pidettäviä kerrostumia tai rakenteita. Jos kaivutöiden yhteydessä tavataan nokista tai punertavaa maata, hiiltä, kiveystä, kivi- tai tiilimuurausta, lahonnutta puuta, muita merkkejä kiinteästä muinaisjäännöksestä tai arviolta yli 100 vuotta vanhoja esineitä, tulee työt kyseiseltä kohdalta keskeyttää ja ilmoittaa asiasta välittömästi Pirkanmaan maakuntamuseoon (Muinaismuistolaki 14 ja 16 §). Sama kehotus koskee koko maakaapelilinjausta, mutta eritoten esihistoriallisten kiviesineiden löytöpaikkoja Eräjärven kirkon seudulla ja Nikkilänjärven itäpuolella, osoitteen Eräjärventie 1632 läheisyydessä (karttaliite 6).
Linjaus Uiherla - Rantalankulma
Hietalahdentiellä maakaapeli on suunniteltu kulkevaksi osittain kiinteän muinaisjäännöksen Hietalahden (Hietalahti) (mj-tunnus 1000006715) historiallisen kylänpaikan alueella (liitekartta 7). Suunnitellun linjauksen kohdalla sijaitsee mm. ramppimainen maavalli, joka voi olla riihen uunin tai pajan jäännös. Pirkanmaan maakuntamuseo toteaa, että ensisijainen vaihtoehto on siirtää kaapelilinja riittävän etäälle kohteesta, esimerkiksi Hietalahdentien viereen itäpuolelle. Mikäli linjaus haluttaisiin toteuttaa nyt esitetyn mukaisesti, tulee linjauksella tehdä arkeologinen tarkkuusinventointi lausunnon liitekarttaan 8 merkityllä osalla. Tutkimuksessa tulee riittävin maahan kajoavin toimenpitein selvittää, sijaitseeko linjauksen kohdalla muinaisjäännöstä. Maakuntamuseo ottaa kantaa hankkeen toteutettavuuteen ko. kohdalla sekä sen mahdollisesti edellyttämiin lisätutkimuksiin tarkkuusinventoinnin tuloksen perusteella. Jos kaapeli sijoitettaisiin Hietalahdentien itäpuolelle, tulee sen sijoittamisessa ottaa huomioon tien vieressä sijaitsevat rakenteet; kellarikuopanne ja kivipenkereet (ks. liitekartta 9), joiden säilyminen olisi turvattava. Muun muassa tämän vuoksi tien itäpuolelle sijoitetun maakaapelin kaivutyö vaatisi todennäköisesti arkeologista valvontaa. Mahdollinen päivitetty maakaapelointisuunnitelma koskien Hietalahden kylänpaikan lähialuetta tulee lähettää lausunnolle Pirkanmaan maakuntamuseolle.
Yleistä liittyen arkeologisiin tutkimuksiin
Arkeologisia tutkimuksia voidaan tehdä pääsääntöisesti vain lumettomissa olosuhteissa, sulan maan aikana. Tutkimuksissa tulee noudattaa Suomen arkeologisten kenttätöiden laatuohjeita (2020) ja muita Museoviraston ohjeita. Kiinteitä muinaisjäännöksiä koskeviin tutkimuksiin tulee hakea tutkimuslupaa Museovirastosta. Työhankkeeseen liittyvistä muinaisjäännösten tutkimuskustannuksista vastaa hankkeen toteuttaja MML 15 §:n perusteella. Lisätietoja tutkimusten tilaamisesta ja suorittamisesta saa tarvittaessa maakuntamuseolta.
Arkeologisen tutkimuksen tekijän tulee toimittaa raportti digitaalisena arviointia varten maakuntamuseolle (pirkanmaan.maakuntamuseo@tampere.fi). Arvioinnissa varmistetaan, että selvitys vastaa sille asetettuja tavoitteita ja laatuvaatimuksia. Raportti toimitetaan arvioinnin jälkeen Museovirastoon, jossa se tallennetaan sähköiseen asianhallintajärjestelmään ja julkaistaan palvelussa https://asiat.museovirasto.fi/. Tutkimusraporttien tiedot tallennetaan myös muinaisjäännösrekisteriin, jonka tietoja voi selata kaikille avoimessa Kulttuuriympäristön palveluikkunassa www.kyppi.fi. Verkossa julkaistava tutkimusraportti ei saa sisältää yksityishenkilöiden henkilötietoja, esim. maanomistajan nimiä tai osoitteita. Raportin lisäksi museolle on toimitettava kohteiden sijaintitiedot ja rajaukset digitaalisena paikkatietomuodossa.
Muun maakaapelilinjauksen osalta maakuntamuseolla ei ole arkeologisen kulttuuriperinnön osalta huomautettaavaa.Tarvittaessa lisätietoja alueen arkeologisesta kulttuuriperinnöstä antaa Pirkanmaan maakuntamuseo tutkija Kirsi Luoto (kirsi.luoto@tampere.fi, p. 040 520 1281).