Rakennetun ympäristön kohde Salotupa
Takaisin Näytä Paikkatietoikkunan kartallaPerustiedot
-
Kunta:Kuhmoinen
Nimi:SalotupaOsoite:Tupasalon pohjoissaaren lounaiskärkiKohdetyyppi:matkailu
vapaa-aika
Inventointipäivämäärä:01.07.2015
Kulttuurihistorialliset arvot
-
Arvojen perustelu:Salotuvan tiivis pihapiiri 1940-luvun lopulta edustaa vapaa-ajan rakennuttamistoiminnan yleistymisen sotien jälkeistä alkutaipaletta. Pihapiiri on tavanomainen rakennustyypeittäin ja ajallisesti kerroksellinen pihapiiri. Paikallinen asutushistoriallinen ja maisemallinen merkitys.
Tekstitiedot
-
Kuvaus:Salotuvan rakennukset sijoittuvat Tupasalojen pohjoissaaren niemenkärkeen, joka on ollut alkujaan erillinen saarensa, nyttemmin yhdistynyt saareen. Aivan rantaan sijoittuu harjakattoinen, keltaiseksi maalattu ja lomalaudoituksella verhottu saunarakennus. Saunan länispuolella on lautarakenteinen vaja. Keskelle niemeä sijoittuu yksikerroksinen osin hisrsirakenteinen punaiseksi maalattu mökki, jota on laajennettu länsipäädystään makuu-alkovilla ja parvella. Sisäänkäynti sijoittuu länsipäätyyn. Vanhin osa rakennuskesta on hirsipinnalla ja laajennus tehty lautarakenteisena ja verhottu rimalaudoituksella. Harjakattoinen rakennus on perustetu nurkkakiville ja katteena on poimupelti. Rakennuksen pohjoispuolella on kaksi eriaikaista vajaa.Historia:Salotupa oli aikanaan vuokratontti, joka oli vuokrattu omistajan toimesta tutulta maanviljelijäpariskunnalta kirkonkylästä ja myöhemmin testamentattu omistajalle, puuseppä Ossi Engblomille.
Omistaja toi 19-kesäisenä hevosen vetämänä tontille vanhan rakennuksen hirret, jotka oli siirretty pika-asutustilan tieltä 1949-1950 välisenä talvena. Rakennus oli ensimmäinen rakennus Tupasalon saarissa. Asuinrakennuksen valmistumisen jälkeen rakennettiin sauna, aitta ja venekoppeli. Sauna uusittiin joissain vaiheessa ja saunasta tehtiin nukkuma-aitta. Nykyään tontille sijoittuu mökin lisäksi vajoja ja sauna. Mökkiä on laajennettu toisesta päädystään makuualkovilla ja piippu on muurattu uudelleen.