Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa asiakohdassa mainitusta purkamislupahakemuksesta. Purettavaksi esitetyn Kujanpää-nimisen tilan asuinpihapiiri sijaitsee näkyvällä paikalla Jumesniemen maakunnallisesti arvokkaassa kulttuurimaisemassa, jonka keskeinen elementti on historiallisen rakennuskannan lisäksi avoin rannoille suuntautunut viljelymaisema. Maakuntamuseo teki ko. kohteessa maastotarkastuksen 12.12.2017. Tarkastuksessa todettiin rakennuksen ylä- ja välipohjarakenteiden olevan pahoin vauriotuneita ja rakennuksen korjaamisen merkitsevän uudisrakentamiseen verrattavissa olevia toimenpiteitä. Maakuntamuseolla ei ole huomautettavaa purkamislupahakemuksesta asuinrakennuksen osalta. Piharakennuksen kunnostaminen on mahdollista ja suotavaa ja alueella voimassa olevan yleiskaavan /s- suojelumääräyksen mukaista.
Arkeologisen perinnön osalta maakuntamuseo toteaa, että vanhan kartta-aineiston perusteella ko. alueella on sijainnut yksi historiallisen Jumesniemen kylän talotonteista. Paikan luoteispuolella sijaitsevan Kärjen talon maalta on lisäksi peräisin rautakautinen esinelöytö, joka voi viitata asutuksen rautakautisiin juuriin. Jumesniemen kylä mainitaan arkistolähteissä 1500-luvulta alkaen, jolloin siihen kuului viisi taloa. Museoviraston nykyisen ohjeistuksen perusteella Kujanpään pihapiirin historiallinen asuinpaikka on tulkittavissa muuksi kulttuuriperintökohteeksi, jonka alueella mahdollisesti olevat asutushistorialliset jäännökset on otettava huomioon maankäytön suunnittelussa. Tämän vuoksi paikkaa koskevista uudisrakennussuunnitelmista ja hankkeeseen mahdollisesti liittyvästä arkeologisesta tutkimustarpeesta tulee neuvotella hyvissä ajoin museoviranomaisten kanssa.