Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa otsikossa mainitusta hankkeesta. Metsämantereen asemakaava-alue sijaitsee Koskenkylän osayleiskaavan alueella. Kaava-alue on osa Vesilahden valtakunnallisesti arvokasta maisema-aluetta. Tällä hetkellä alue on rakentamatonta metsää. Koskenkylän osayleiskaavassa alueelle on osoitettu käyttötarkoitukseksi pientalovaltainen asuminen, työpaikat sekä maa- ja metsätalous, ja asemakaavan tavoitteena on jatkaa alueen suunittelua osayleiskaavan pohjalta.
Pirkanmaan maakuntamuseo toteaa, että kaava-alueen maiseman- ja rakennetun ympäristön arvot on huomioitu asianmukaisesti Koskenkylän osayleiskaavaa laadittaessa eikä niihin liity lisäselvitystarpeita. Kaava-alue on kuulunut myös Koskenkylän ympäristön osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventoinnin tutkimusaluerajaukseen (Mikroliitti Oy 2011). Inventoinnin jälkeen esille on tullut alueen arkeologiseen kulttuuriperintöön liittyvää uutta tietoa. Asemakaava-alueelta on kesällä 2020 tehty löytöjä, joiden perusteella siellä sijaitsee kiinteä muinaisjäännös, alustavasti rajattu ja rautakautiseksi kalmistoksi arvioitu Nokiniitynmäen kohde (muinaisjäännösrekisteritunnus 1000038797) (liitekartta 1). Paikalta on löydetty metallinetsinnässä mm. kaksiteräisen miekan säilä, palamatonta luuta, pronssiesine, nuolenkärki, rautaveitsi ja veitsenkatkelma. Lisäksi asemakaava-alue sijaitsee valtakunnallisesti merkittävän Päivääniemen rautakautisen kalmiston (418010001) läheisyydessä. Edellä mainituista syistä johtuen Pirkanmaan maakuntamuseo katsoo, että kaava-alueella tulee tehdä koko kaava-alueen kattava arkeologinen tarkkuusinventointi. Tarkkuusinventoinnissa tulee tarkastaa koko asemakaava-alue, rajata Nokiniitynmäen kiinteä muinaisjäännös koekuopittamalla sekä selvittää mahdollisuuksien mukaan tarkemmin kohteen luonnetta ja ajoitusta. Tarkkuusinventoinnin suorittavan tahon tulee olla yhteydessä Pirkanmaan maakuntamuseoon ennen maastotyövaiheen aloittamista tarkempien lisätietojen ja ohjeiden saamiseksi (kirsi.luoto@tampere.fi, p. 0405201281 tai pirkanmaan.maakuntamuseo@tampere.fi, p. 0406730784).
Arkeologisia tutkimuksia voidaan tehdä pääsääntöisesti vain lumettomissa olosuhteissa, sulan maan aikana. Tutkimuksissa tulee noudattaa Suomen arkeologisten kenttätöiden laatuohjeita (2020) ja muita Museoviraston ohjeita. Arkeologiset tutkimukset suorittavan toimijan tulee ennen töiden aloittamista hakea Museovirastolta muinaismuistolain (295/1963) 10 §:n mukainen tutkimuslupa, joka on maksullinen (165,00 €, ALV 0%). Lisätietoja tutkimusten tilaamisesta ja suorittamisesta saa maakuntamuseolta.
Kaavaluonnos ja arkeologisen tarkkuusinventoinnin raportti pyydetään toimittamaan lausunnolle Pirkanmaan maakuntamuseoon.