Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa otsikossa mainittuun lupahakemukseen. Ylisen alueella sijaitsevan Vahannan koulun piha-alueelle halutaan sijoittaa pylväsmuuntamon korvaava standardimallinen, metallinen, harmaaksi maalattu puistomuuntamo. Maakuntamuseo toteaa hankkeesta seuraavaa.
Vahannan kansakoulu on rakennettu vuonna 1957 samalla paikalla sijainneen puukoulun tilalle. Alueella on voimassa vuonna 2017 hyväksytty Pirkanmaan 2040 maakuntakaava, jossa koulu pihoineen on merkitty osaksi maakunnallisesti arvokasta Lempiäniemen kulttuurimaisemaa (peruste: Kulttuurimaisemat 2016, Pirkanmaan maisemallisesti ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaat maatalousalueet, Pirkanmaan liitto).
Lisäksi alueella on voimassa vuonna 2018 hyväksytty osayleiskaava, jossa koulun tontille on osoitettu PY/s-3 -merkintä. Sitä koskee kaavamääräys: Julkisten palvelujen ja hallinnon alue, jolla ympäristö säilytetään. Maisema- ja kulttuurihistoriallisesti arvokas ympäristö. Alue on suunniteltava siten, että olemassa olevan arvokkaan rakennuskannan ja ympäristön arvot huomioidaan ja luonteen säilymiselle luodaan edellytykset. Uudisrakentamisen ja olemassa oleviin rakennuksiin tehtävien muutosten taajama-/ maisemakuvaan sopeutumiseen on kiinnitettävä erityistä huomiota. Muutostöissä tulee huolehtia, että rakennusten ja ympäristön kulttuurihistorialliset arvot säilyvät. Lisäksi uudisrakentamisessa ja rakennusten muutos- ja korjaustöissä tulisi ottaa huomioon kaavaselostuksen liitteenä olevat rakentamistapaohjeet.
Edellä mainittu suojelumerkintä perustuu kaavaa varten laadittuun rakennetun ympäristön selvitykseen (FCG, 2009), jonka mukaan Vahannan 1950-luvun kansakoulu ja sen yhteydessä säilynyt ajalle tyypillinen henkilökunnan asuinrakennus edustavat alueen julkista rakentamista ja muodostavat maisemallisen kiintopisteen Liimolan kylä- ja viljelymaiseman laidalla.
Pirkanmaan maakuntamuseo katsoo, että valittu muuntamon sijoituspaikka on ristiriidassa alueen osayleiskaavassa osoitetun suojelumerkinnän kanssa. Muuntamo sijoittuisi Lempiännimentieltä, koulun pihaan johtavalta ajoväylältä katsottaessa rakennuksen pääjulkisivun eteen heikentäen sen maisemallista arvoa. Maakuntamuseo esittää, että muuntamolle pyrittäisiin ensisijaisesti etsimään sijoituspaikka /s-merkityn koulutontin ulkopuolelta tai se sijoitettaisiin koulun tontille vähemmän keskeiselle paikalle, mieluiten kasvillisuuden suojaan.
Arkeologisen kulttuuriperinnön osalta maakuntamuseolla ei ole hankkeesta huomautettavaa.