Pirkanmaan maakuntamuseo on tutustunut otsikossa mainittuun metsänkäyttöilmoitukseen. Osittain suunniteltujen hakkuiden alueella, kuvion 27.0 länsiosassa, sijaitsee muinaismuistolailla rauhoitettu kiinteä muinaisjäännös Pilkanniemi (muinaisjäännösrekisteritunnus 702010006). Paikalla on kolme varhaismetallikautista hautaröykkiötä, joiden suurpiirteinen sijainti käy ilmi lausunnon liitekartasta 1. Läntisimmän kiviröykkiön (a) halkaisija on 10 m, ja sen keskelle on kaivettu kuoppa. Keskimmäinen röykkiö (b) sijaitsee edellisestä noin 50 m itään, ja sen halkaisija on myös 10 m. Röykkiötä on hieman hajotettu. Edellisestä 12 m kaakkoon sijaitsee röykkiöistä itäisin (c), jonka halkaisija on 9 m. Kiinteän muinaisjäännöksen kaivaminen, peittäminen, muuttaminen, vahingoittaminen ja muu siihen kajoaminen ilman muinaismuistolain nojalla annettua lupaa on kielletty (MML 1 §).
Muinaisjäännös tulee ottaa huomioon muinaismuistolain edellyttämällä tavalla metsänhakkuussa. Muinaisjäännösalueen rajat ja alueella sijaitsevat röykkiöt tulee merkitä maastoon esimerkiksi kuitunauhalla ennen hakkuita ja tieto kohteen sijainnista tulee välittää kaikille toimijoille. Jos maastokatselmus kohteen tunnistamiseksi/paikantamiseksi ja merkintä arkeologin toimesta on tarpeen, on otettava yhteys hyvissä ajoin Pirkanmaan maakuntamuseon arkeologi Kirsi Luotoon (p. 0405201281, kirsi.luoto@tampere.fi).
Muinaisjäännösalueen maanpinnan rikkoutumisen välttämiseksi hakkuu on syytä tehdä kantavan maan aikana. Hakkuiden suuittelussa tulee kuitenkin ottaa huomioon, että alueen maanpäälliset muinaisjäännökset, hautaröykkiöt, ovat luotettavasti paikannettavissa ja tunnistettavissa vain lumettomissa tai vähälumisissa olosuhteissa.
Hakkuun yhteydessä kaikki hakkuualueella sijaitsevien kiviröykkiöiden päällä ja välittömässä läheisyydessä kasvavat puut suositellaan poistettaviksi. Muinaisjäännösalueella tai sen välittömässä läheisyydessä ei tulisi kuitenkaan liikkua työkoneella, vaan hakkuu on tehtävä mieluiten metsurityönä. Mikäli tämä ei ole mahdollista, tulee hakkuu tehdä koneellisesti niin, ettei koneella ajeta kahta metriä lähemmäs röykkiöiden näkyviä reunoja.
Kaadettujen puiden kantoja ei saa poistaa muinaisjäännösalueelta. Hakkuutähteet on korjattava pois muinaisjäännöksen päältä. Alueen ajolinjat täytyy suunnitella niin, etteivät ne kulje kiviröykkiöiden päältä. Rakenteiden ylitse ei saa ajaa edes maan ollessa roudassa tai lumen peittämänä. Puiden ja hakojen varastointi tulee sijoittaa etäälle suojelukohteesta. Maahan kajoavia toimenpiteitä (auraus, ojitus, laikkumätästys) ei saa tehdä muinaisjäännösalueella. Uusia puita ei saa istuttaa röykkiöiden päälle tai kahta metriä lähemmäs niiden näkyvistä reunoista.
Maakuntamuseo suosittelee tutustumaan Museoviraston verkkosivuilla oleviin metsänkäsittelyohjeisiin: https://www.museovirasto.fi/fi/kulttuuriymparisto/arkeologinen-kulttuuriperinto/arkeologisen-kulttuuriperinnon-suojelu/metsankaytto-ja-arkeologiset-kohteet.