Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa otsikossa mainitusta hankkeesta. Tutustuttuaan sille toimitettuun aineistoon maakuntamuseo toteaa seuraavaa.
Suunnitellun maakaapelointihankkeen alueella ja läheisyydessä sijaitsee kaksi kiinteää muinaisjäännöstä: Kuokkalankosken eteläranta (muinaisjäännösrekisteritunnus 1000006473) ja Kuokkalankosken pohjoisranta (1000006471). Kohteisiin kuuluvat historiallisen ajan kivirakenteet, rakennusten perustukset, kellarit ja siltapilarit liittyvät kosken vesivoiman hyödyntämiseen, kosken ylittäneeseen siltaan, kalastukseen sekä mahdollisesti kosken perkaamiseen. Kiinteän muinaisjäännöksen ja sen suoja-alueen kaivaminen, peittäminen, muuttaminen, vahingoittaminen ja muu niihin kajoaminen ilman muinaismuistolain nojalla annettua lupaa on kielletty (MML 1 ja 4 §). Kuokkalankosken partaalla, pääasiassa sen pohjoisrannalla, on sijainnut myös historiallinen, jo keskiajalta tunnettu Kuokkalan kylänpaikka. Kohde on muinaisjäännösrekisterissä mahdollisena muinaisjäännöksenä (1000006476). Kohteiden sijainti käy ilmi lausunnon liitekartasta 1.
Kohteet tulee huomioida maakaapelilinjauksen suunnittelun ja toteutuksen yhteydessä. Osoitteeseen Kuokkalantie 15 suunniteltu valokuitukaapelilinjaus kulkisi alustavan suunnitelman mukaan osan matkaa kiinteän muinaisjäännöksen Kuokkalankosken pohjoisranta alueella, lähellä kohteeseen kuuluvia rakenteita nro 10, 11 ja 13 (liitekartta 2). Pirkanmaan maakuntamuseon saaman tiedon mukaan taloliittymän tarkempi suunnittelu toteutetaan Netel Oy:n toimesta. Maakuntamuseo toteaa, että taloliittymän tarkemman suunnittelun yhteydessä tulee sitä koskien pyytää lausunto Pirkanmaan maakuntamuseolta. Lausunnon valmistelun yhteydessä kohteelle tehdään valokuitukaapelin sijoittamista koskeva maastokatselmus yhdessä suunnittelijan kanssa. Pirkanmaan maakuntamuseo ottaa kantaa taloliittymän toteutettavuuteen ja todennäköisesti tarvittaviin arkeologisiin tutkimuksiin maastokatselmuksen perusteella, tarkemmasta suunnitelmasta annettavassa lausunnossa.
Osa valokuitukaapelista on suunniteltu sijoitettavan mahdollisen muinaisjäännöksen, Kuokkalan historiallisen kylänpaikan alueelle ja välittömään läheisyyteen. Historiallisiin kylänpaikkoihin voi liittyä muinaismuistolain rauhoittamia tai muita huomioonotettavia kiinteitä rakenteita ja kerrostumia. Tämän vuoksi Pirkanmaan maakuntamuseo esittää, että maakaapelointiin liittyvä kaivutyö tehdään arkeologin valvonnassa lausunnon liitekarttaan 3 merkityillä linjauksenosilla. Jos valvonnan yhteydessä löytyy merkkejä kiinteästä muinaisjäännöksestä, kaivutyö keskeytetään, paikalla tehdään tarvittavat arkeologiset dokumentointitoimenpiteet ja arvioidaan jatkotutkimusten tai suunnitelmamuutosten tarve (MML 14 §).
Maakaapeloinnin suunnittelualueella kulkee myös historiallisen Hiidentien linjaus (liitekartta 4). Hiidentie yhdisti Sydän-Hämeen Satakuntaan ja sitä pidetään Hämeen paikallisteistä vanhimpana ja merkittävimpänä. Historiallinen tielinja noudattelee suurelta osin modernien, asfaltoitujen katujen linjauksia, mutta Kuokkalan kylän alueella ja osin kosken eteläpuolisella alueella tie on sorapintainen. Yhä käytössä oleviin historiallisiin tielinjoihin voi liittyä keskiaikaisia tai uuden ajan alkuun ajoittuvia, muinaismuistolain rauhoittamia kiinteitä rakenteita ja kerrostumia. Tämän vuoksi maakuntamuseo esittää, että Hiidentien linjauksen kohdalla sijaitsevat alitukset tehdään arkeologin valvonnassa, mikäli alitus toteutetaan kaivamalla tie auki. Jos alitus tehdään tunkkaamaalla, ei valvonta ole tarpeen. Historiallisen tielinjan alituskohdat, joille valvontaa esitetään, käyvät ilmi lausunnon liitekartasta 5.
Arkeologisia tutkimuksia voidaan tehdä vain lumettomissa olosuhteissa, sulan maan aikana. Tutkimuksissa tulee noudattaa Suomen arkeologisten kenttätöiden laatuohjeita (2020) ja muita Museoviraston ohjeita. Arkeologisen tutkimuksen tekijän tulee toimittaa raportti digitaalisena arviointia varten Pirkanmaan maakuntamuseolle (pirkanmaan.maakuntamuseo@tampere.fi). Arvioinnissa varmistetaan, että tutkimus vastaa sille asetettuja tavoitteita ja laatuvaatimuksia. Raportti toimitetaan arvioinnin jälkeen Museovirastoon, jossa se tallennetaan sähköiseen asianhallintajärjestelmään ja julkaistaan palvelussa https://asiat.museovirasto.fi/. Tutkimusraporttien tiedot tallennetaan myös muinaisjäännösrekisteriin, jonka tietoja voi selata kaikille avoimessa Kulttuuriympäristön palveluikkunassa www.kyppi.fi. Verkossa julkaistava tutkimusraportti ei saa sisältää yksityishenkilöiden henkilötietoja, esim. maanomistajien nimiä tai osoitteita. Raportin lisäksi museolle on toimitettava kohteiden sijaintitiedot ja rajaukset digitaalisena paikkatietomuodossa. Lisätietoja tutkimusten tilaamisesta ja suorittamisesta saa tarvittaessa maakuntamuseolta. Tämä lausunto tulee liittää tutkimusta koskevan tarjouspyynnön yhteyteen.
Rakennetun ympäristön ja maiseman osalta maakuntamuseo toteaa, että ainoastaan osoitteeseen Kuokkalantie 16 suunniteltu jakokaappi sijoittuu kaupunkikuvallisesti/maisemallisesti herkälle alueelle. Kuokkalantien varsi on osa maakunnallisesti arvokasta rakennettua ympäristöä Lempäälän vesireitit ympäristöineen / Kuokkalankosken ympäristö. Osoitteessa sijaitsee Kuokkalan museoraittiin lukeutuva Pajamuseo. Pajamuseon kulmalla sijaitsee jo yksi aikaisempi jakokaappi. Mitä useampi kaappeja on, sitä helpommin ne kiinnittävät huomiota historiallisessa ympäristössä. Maakuntamuseo katsoo, että jakokaappi voidaan sijoittaa suunnitelmien mukaan, mutta sen värin tulee olla ympäristöön sulautuva. Jakokaapin ja tien väliin on hyvä istuttaa näkyvyyttä vähentävää suojakasvillisuutta.