Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa asiakohdassa mainitusta hankkeesta. Kohde sijaitsee alueella, joka on rakentunut kaavoitusarkkitehti Aaro Alapeuson vuonna 1957 laatiman rakennussuunnitelman mukaisesti. Suunnitelma mahdollisti 1950-luvun kaavoitusihanteiden mukaisesti maaston muotoihin sovitetut matalahkot asuintalot.
Alueella on voimassa vuonna 2001 laadittu asemakaava, joka ei kulttuuriympäristön vaalimisen tavoitteiden osalta ole nykyisen maankäyttö- ja rakennuslain mukainen ja on siten vanhentunut. Kumpulan alueesta ei ole käytettävissä rakennetun ympäristön inventointitietoja eikä alueen kulttuuriympäristön arvoja ole selvitetty.
Pirkanmaan maakuntamuseo katsoo, että tässä vaiheessa ei voida varmuudella todeta, miten mahdollinen purkaminen vaikuttaisi rakennetun kulttuuriympäristön arvoihin eikä luvan myöntämisen edellytyksien täyttymisestä ole varmuutta. Kohteen kulttuurihistorialliset arvot tulee selvittää ko. hanketta varten. Lisäksi tulee huomioida, että tiedot alueesta tulee saattaa ajan tasalle tulevaisuudessa esiin tulevia hankkeita varten.
Arkeologisen kulttuuriperinnön osalta maakuntamuseolla ei ole huomautettavaa hankkeesta.