Pirkanmaan maakuntamuseolta on pyydetty lausuntoa otsikossa mainitusta kaavaehdotuksesta. Suunnittelualue sijaitsee pientaloalueella Hämeenkyrön Kyröskoskella Koulukadun ja Kyrönkadun kulmauksessa. Alueen itäkulmassa sijaitsee vanha asuinrakennus ja kaksi piharakennusta. Muutoin alue on vanhaa peltoa, joka nyt on rakentamatonta joutomaata.
Pirkanmaan maakuntamuseo on aiemmin lausunnossaan (25.2.2020, diar. 39/2020) ottanut kantaa alueen vanhojen rakennusten purkamislupahakemukseen ja tuonut tuolloin esiin myös alueen kaavatilanteen ja kulttuurihistorialliset arvot. Maakuntamuseo ei vastustanut erittäin huonokuntoiseksi päästettyjen rakennusten purkamista, vaikka pitikin sitä valitettavana.
Nyt käsillä olevassa asemakaavan muutosehdotuksessa Koulukadun varteen on osoitettu kaksi paritalon rakennuspaikkaa ja tonttien perälle mahdollisuus 2-4 talousrakennuksen rakentamiseen. Paritalot olisivat puolitoistakerroksisia, satulakattoisia ja kooltaan enintään 200 kerrosalaneliömetriä ja talousrakennukset yksikerroksisia ja kooltaan enintään 50 kem/ asunto. Talousrakennukseen voisi sijoittaa saunan, varastoa, autotallin tai ympäristöhäiriötä aiheuttamatonta työtilaa.
Pirkanmaan maakuntamuseo arvioi, että esitetty rakentaminen noudattelee Koulukadun varren jälleenrakennuskauden pientaloalueen rakentamisen tapaa ja vaikuttaa soveltuvan maakunnallisen rakennetun ympäristön arvoalueelle kohtalaisen hyvin.
Maakuntamuseolla ei ole kaavaehdotuksesta huomautettavaa rakennetun ympäristön, maiseman tai arkeologisen kulttuuriperinnön osalta.