Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa otsikossa mainitusta maakaapelointihankkeesta. Kuivaniemenpolun varteen on tarkoitus kaivaa tele- ja sähköjohdot sekä tieltä kiinteistöille johtavat tonttihaarat. Kaivantojen leveys on 0,4 m ja syvyys 0,7 m. Tutustuttuaan toimitettuun kartta-aineistoon alueellinen vastuumuseo toteaa seuraavaa.
Kuivaniemenpolun varressa, sen luoteispuolella, kiinteistöjen 143-10-8-7 ja 143-10-8-8 alueella sijaitsee osa muinaismuistolailla rauhoitettua kiinteää muinaisjäännöstä Kylpylä C (kivikautinen asuinpaikka, muinaisjäännöstunnus 143010033). Kiinteän muinaisjäännöksen ja siihen kuuluvan suoja-alueen kaivaminen, peittäminen, muuttaminen ja muu niihin kajoaminen ilman muinaismuistolaissa säädettyä lupaa on kielletty (MML 1 §, 4 §).
Kuivaniemenpolun varteen on kiinteän muinaisjäännöksen kohdalle kaivettu 1990-luvulla vesijohtolinja ja vuonna 2004 arkeologin valvonnassa jätevesiviemärin painejohto. Valvonnassa löytyi kivikautinen hioin ja muutamia kvartsi-iskoksia, mutta merkkejä kiinteästä jäännöksestä, kuten kulttuurikerroksesta, ei löydetty. Vesihuoltolinjojen kaivannot olivat syviä ja niiden leveys sortuvassa hiekkamaassa n. 1,5 - 2 m. Lisäksi tien varteen on kaivettu aiemmin tele- ja sähkökaapelilinjoja. Nyt suunnitellut kaapelilinjat sijoittuvat samalle alueelle, tien reunaan. Kaapelilinjojen kaivutyö ei tässä tapauksessa vaadi arkeologista valvontaa. Mikäli maata kaivettaessa kuitenkin tulee esille hiiltä, kiveystä, noki- tai likamaata, punamultaa, pieniä kvartsin kappaleita (kvartsi-iskoksia) tai muita kiviesineitä, on työ löydön kohdalla heti keskeytettävä ja otettava viipymättä yhteyttä Pirkanmaan maakuntamuseoon (tutkija Ulla Lähdesmäki, puh. 0405923620 tai Pirkanmaan maakuntamuseo, p. 0406730784) tarpeellisia toimenpiteitä varten (MML 14 ja 16 §). Muiden niemen alueelle suunniteltujen kaapelointilinjojen osalta maakuntamuseolla ei ole huomautettavaa.
Kaapelointihankkeen eteläosa sijoittuu maakunnallisesti arvokkaan Kilvakkalan - Viljalan kulttuurimaiseman alueelle (Kulttuurimaisemat 2016: Pirkanmaan maisemallisesti ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaat maatalousalueet/Pirkanmaan liitto). Arvoalueelle ei kuitenkaan hankkeessa sijoiteta muita maanpäällisiä rakenteita kuin muutamia pienikokoisia jakokaappeja, joten Pirkanmaan maakuntamuseolla ei ole rakennetun kulttuuriympäristön tai maiseman osalta hankkeesta huomautettavaa.