Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa otsikossa mainitusta hankkeesta, jonka tavoitteena on osoittaa Rekolan vanhainkodin alueelle uutta asuinrakentamista. Maakuntamuseo on antanut aiemmin lausunnot hankkeen osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta (DIAR: 659/2022) sekä valmisteluaineistosta (DIAR: 463/2023). Maakuntamuseo kiittää Kangasalan kaupunkia lausunnon antamiseen saamastaan lisäajasta.
Maakuntamuseo toi kaavaluonnoksesta antamassaan lausunnossa esiin kaava-alueen kultturiympäristöön liittyvät arvot. Kaava-alueen rakennuksista kulttuurihistoriallisesti arvokkain on arkkitehtitoimisto Olli ja Ella Saijonmaan suunnittelema, vuonna 1953 valmistunut Rekola-kodon vanhin rakennusosa, jossa yhdistyvät alueen sosiaalihistorialliset arvot sekä aikakaudelleen tyypillinen ja laadukas arkkitehtuuri. Rakennus on poistettu käytöstä vuonna 2017. Kaavaluonnoksen mukaan rakennus oli tarkoitus korvata uudella asuinrakentamisella. Ratkaisu perustui Kangasalan kaupungin tilatarpeisiin sekä rakennuksen kuntoon, mutta ratkaisun tueksi ei esitetty varsinaista selvitystietoa. Pirkanmaan maakuntamuseo katsoi, että kaavaratkaisu on tältä osin Riun osayleiskaavan suojelumerkinnän sr-1 vastainen. Maakuntamuseo totesi lausunnossaan, että "näin merkittävästi yleiskaavasta poikkeava ja alueen rakennetun ympäristön kulttuurihistorialliset arvot hävittävä ratkaisu ei voi perustua kaavaprosessiin, jossa yleiskaavan ohjauksen mukaista ratkaisua ei olisi avoimesti tutkittu. Yleiskaavan mukaisena lähtökohtana tämän asemakaavan laatimiselle olisi tullut olla vähintään Rekola-kodon vanhimman osan säilyttäminen. Mikäli kaavaprosessissa päädyttäisiin toisenlaiseen ratkaisuun, sen tulisi perustua Rekola-kodon tilanteen huolelliseen tutkimiseen, jonka yhteydessä selvitettäisiin rakennuksen kunto ja muuntojoustavuus. Pirkanmaan maakuntamuseo esittää, että kaavan suunnittelua jatkettaisiin siten, että lähtökohdaksi otettaisiin Rekola-kodon vanhimman osan suojelu. Mikäli rakennuksen säilyttäminen osoittautuu selvitysten jälkeen täysin mahdottomaksi, ratkaisun tulee perustua selvitystietoon."
Kaava-alue sijoittuu maakunnallisesti arvokkaan Tursolan-Riun kulttuurimaiseman reuna-alueelle. Pirkanmaan maakuntamuseo katsoi edellisessä lausunnossaan, että uudisrakentamisen ja avoimen peltomaiseman väliin olisi syytä jättää/istuttaa havainnollistuksessa esitettyä runsaammin suurikokoista suojakasvillisuutta, jotta yleiskaavan kaavamääräysten voitaisiin katsoa täyttyvän maiseman vaalimista koskevien tavoitteiden osalta. Uudisrakentaminen on myös levittäytymässä jossain määrin yleiskaavan MA-alueelle.
Kaavaehdotus on kaavaluonnokseen verrattuna jossain määrin kehittynyt maiseman arvojen huomioimisen osalta. VL-4-alue on hiukan laajentunut, ja eteläisille AP-alueille on osoitettu istutettavia alueen osia. Lisäksi rakennusten massoittelua on hiottu väljemmäksi ja maiseman arvot huomioitu luonnosvaihetta paremmin kaavamääräyksissä. Kaavaratkaisu tulee muuttamaan kaava-alueen eteläpuolelle jäävän peltoaukean reuna-aluetta. Rekola-kodolla on aikanaan ollut merkittävä maisemallinen rooli alueella, mutta se on viime vuosikymmeninä peittynyt kasvillisuuden taakse. Kaavaratkaisu toisi peltomaisemaan uuden elementin modernin pientalorakentamisen muodossa. Pirkanmaan maakuntamuseo kuitenkin katsoo, että ratkaisu on kulttuuriympäristön arvojen osalta mahdollinen.
Vaihtoehtoa, jossa Rekola-kodon vanhin osa säilyisi, ei kaavan valmisteluvaiheessa tutkittu, koska rakennuksen säilyttämisen katsottiin edellyttävän laajaa ja siten kallista rakenteiden ja talotekniikan uusimista. Kaavaratkaisu on tältä osin pysynyt ennallaan, mutta Sitowise on laatinut asumisterveyttä koskevan lausunnon Rekola-kodon vanhimman osan muuttamisesta asuinkäyttöön. Lausunnon mukaan rakennuksen muuttaminen asuinkäyttöön ei ole suositeltavaa siihen liittyvien terveysriskien takia. Pirkanmaan maakuntamuseo toteaa, että lausunto ei perustu ajantasaiseen kuntotutkimukseen, jossa olisi kattavasti selvitetty mm. rakennuksen tekniset ominaispiirteet ja rakennuksessa havaittujen ongelmien laajuus sekä korjausmahdollisuudet. Sitowisen lausunto ei riitä perustelemaan yleiskaavalla suojelluksi osoitetun rakennuksen purkamiseen johtavaa kaavaratkaisua. Pirkanmaan maakuntamuseo esittää, että kaavaratkaisun kehittämistä jatkettaisiin Rekola-kodon vanhimman osan arvot paremmin huomioivaan suuntaan. Maakuntamuseo on valmis osallistumaan mahdolliseen kaavahanketta koskevaan viranomaisneuvotteluun.
Mahdollinen kaavan hyväksymispäätös tulee lähettää viipymättä maakuntamuseoon.