Tutkimushanke Pirkanmaa. Tuulienergia Pirkanmaalla - arkeologinen potentiaali täydennysselvitys 2023
Takaisin Näytä Paikkatietoikkunan kartallaPerustiedot
-
Kunta:Ikaalinen
Parkano
Virrat
Sastamala
Nimi:Pirkanmaa. Tuulienergia Pirkanmaalla - arkeologinen potentiaali täydennysselvitys 2023Hankkeen lyhyt kuvaus:Selvitys tehtiin osana Pirkanmaan liiton selvityksiä, joiden tavoitteena on kartoittaa potentiaalisiksi tunnistettujen tuulienergia-alueiden soveltuvuutta ja erityispiirteitä. Selvitykset antavat maankäytöllisen suunnittelun lisäksi tukea asukkaiden ja muiden sidosryhmien kanssa käytäviin keskusteluihin. Selvitykset palvelevat vaihemaakuntakaavatyön lisäksi kuntatason kaavoitusta, energiahanketoimijoita sekä hankekohtaisesti käytäviä viranomaisneuvotteluja, muita keskusteluja ja hankkeisiin liittyviä lausuntomenettelyjä.Osana vaihemaakuntakaavanluonnoksen taustaselvityksiä laadittiin vuonna 2015 selvitys tuulienergiatuotannon vaikutuksista alueen arkeologiseen potentiaaliin (Pukkila 2015). Tässä selvityksessä tarkasteltavat neljä aluetta ovat sellaisia, joita ei ole tarkasteltu voimassa olevan Pirkanmaan maakuntakaavan 2040 tuulivoima-alueita koskevissa selvityksessä. Selvitystä tarkasteltaessa on hyvä huomata, että on paljon arkeologisia kohteita, joita on mahdotonta paikantaa esiselvityksen avulla. Vasta tarkempi maastotutkimus ja tehtyjen havaintojen tulkinnan tuloksena muodostuu käsitys alueen arkeologisesta kulttuuriperinnöstä.
Vastuutaho/vastuuhenkilö:Heilu Oy / Kalle LuotoHankkeen alkupvm:08.02.2023Hankkeen loppupvm:16.04.2023
Arkeologiset kohteet
-
Tunnuskuva Kunta Vanha kunta Nimi Kylä Kaupunginosa Muinaisjäännöstunnus Muinaisjäännöstyyppi Laji Ajoitus Avaa Virrat
Joutilasnevankangas 1000029693 työ- ja valmistuspaikat
kiinteä muinaisjäännös historiallinen
Avaa Ylöjärvi
Alkavanahde 1000012985 työ- ja valmistuspaikat
kiinteä muinaisjäännös ajoittamaton
Avaa Sastamala
Vammala
Vallinmaa Liuhala
912010019 kivirakenteet
kiinteä muinaisjäännös rautakautinen