Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa otsikon mukaisesta kaavahankkeesta. Maakuntamuseo on aiemmin (19.3.2020) antanut hanketta koskevan lausunnon diar. 86/2020. Tutustuttuaan sille toimitettuun luonnosvaiheen aineistoon Pirkanmaan maakuntamuseo toteaa seuraavaa.
Arkeologisen perinnön osalta Pirkanmaan maakuntamuseo toteaa, että kaava-alueen pohjoisosassa kulkee historiallinen, Ylöjärveltä Kurun kautta Ruovedelle johtanut Peräkunnantie. Tie noudattelee kaava-alueella osittain nykyistä Karjulantien linjausta. Palhoniemen tilan kohdalta itään vanha tielinjaus kulkee Karjulantien eteläpuolisen hiekkatien linjausta. Lisäksi kaava-alueen välittömässä läheisyydessä, itäpuolella, sijaitsee kiinteä muinaisjäännös, Karjulan (Kariula) historiallinen kylänpaikka (muinaisjäännösrekisteritunnus 1000031321). Viitaten aiemmin antamaansa lausuntoon Pirkanmaan maakuntamuseo toistaa, että molemmat kohteet tulee mainita kaavaselostuksessa kaava-alueen lähtötietoja koskevassa luvussa.
Rakennetun ympäristön ja maiseman osalta Pirkanmaan maakuntamuseo toteaa, että kartanon pihapiirin osalta kaavaluonnos huomioi vain osittain kaavaa varten laaditussa Palhoniemen maisema- ja kulttuuriympäristöselvityksessä sekä rakennusinventoinnissa esiin tuodut maiseman ja rakennetun ympäristön arvot. Palhoniemen kartanon päärakennus ja sen pihapiiri on osoitettu kaavassa maatilojen talouskeskusten korttelialueeksi, jolla ympäristö säilytetään (AM/s-1). Lisäksi alue on merkitty osaksi maakunnallisesti arvokasta rakennettua kulttuuriympäristöä (mk-1, Palhoniemen huoltokoti ja Karjulan kulttuurimaisema). Merkintään liittyy kaavamääräys: Alueen suunnittelussa ja käytössä on edistettävä kulttuuriympäristöarvojen säilymistä ja kohteeseen olennaisesti vaikuttavasta muutos-, korjaus- ja täydennysrakentamisesta on kuultava museoviranomaista.
Edellä mainitut merkinnät ja määräykset eivät Pirkanmaan maakuntamuseon näkemyksen mukaan riitä turvaamaan suunnittelualueen rakennetun ympäristön arvoja maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) edellyttämällä tavalla. Kartanon pihapiirin yhtenäisen kokonaisuuden muodostaville päärakennukselle, Johtolalle, Tupalalle, aitalle ja polkupyöräsuojalle tulee merkitä purkamisen kieltävät rakennuskohtaiset suojelumerkinnät (sr) sekä merkitä niille olemassa olevien rakennusten mukaiset rakennusalat. Lisäksi kartanon pihapiiriä koskevan /s-merkinnän määräystä tulee täsmentää siten, että määräyksestä ainakin yleispiirteisellä tasolla käy ilmi, mitä arvoja merkinnällä pyritään säilyttämään (esim. pihapiirin 1900-luvun alkupuolella muodostunut puistomainen yleisilme). Myös päärakennukselle vievä puukuja ja edellä mainittu säilynyt katkelma Peräkunnantietä (historiallinen tielinja) tulisi merkitä kaavaan.
Palhoniemen kartanon eteläpuolinen rantaan asti rajoittuva alue on merkitty maisemallisesti arvokkaaksi peltoalueeksi (MA), mikä on onnistunut ratkaisu ja pyrkii säilyttämään kartanon maisemallinen yhteyden järvimaisemaan. Rantavyöhykkeelle, maakunnallisen arvoalueen ulkopuolelle, on osoitettu kolme lomarakennusten korttelialuetta, joissa on yhteensä kuusi rakennuspaikkaa. Rakentamisen maisemallisia vaikutuksia on pyritty minimoimaan mm. edellyttämällä, että rakennusten etäisyys rantaviivasta tulee olla vähintään 15 metriä ja, että rannassa tulee säilyttää vähintään 15 m leveä suojapuusto. Maakuntamuseo katsoo, että lomarakennusten rakennuspaikat on valittu onnistuneesti ja rakentamista ohjattu maiseman kannalta edulliseksi.
Lopuksi Pirkanmaan maakuntamuseo toistaa, että koska kaava-alue sijoittuu osin maakunnalliselle arvoalueelle ja useilla siellä sijaitsevilla rakennuksilla on merkittäviä kulttuurihistoriallisia ja maisemallisia arvoja, tulee yhdeksi kaavan tavoitteista asettaa alueen arvokkaan kulttuuriympäristön säilyttäminen. Kaavan vaikutusten arviointia tulee täydentää alueen olemassa olevaan rakennettuun ympäristöön kohdistuvien vaikutusten arvioinnilla. Kaavaehdotus tulee lähettää lausunnolle Pirkanmaan maakuntamuseolle.