Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa otsikossa mainitusta hankkeesta. Maakuntamuseo on antanut aiemmin lausunnon (DIAR: 581/2017) koko Harhalan ja Kärväntälän välille suunnitellusta valo- ja sähkökaapelista. Lausunnossaan maakuntamuseo toi esiin hankealueen erityiset kulttuurihistorialliset arvot ja totesi, että Kaitamontie 413:n kohdalle suunniteltu muuntamo tulisi todennäköisesti heikentämään alueen maisemallisia arvoja. Maakuntamuseo kehoitti hakijaa vielä tutkimaan mahdollisuuksia muuntamonpaikan siirtämiseen. Maakuntamuseon arkeologi ja hankkeen suunnittelija ovat arvioineet asiaa myös yhteisellä maastokäynnillä.
Pirkanmaan maakuntamuseo toteaa, että lupahakemuksessa esitetty muuntamon paikka sijoittuu näkyvästi avoimeen, maakunnallisesti arvokkaaseen peltomaisemaan. Ratkaisu ei parhaalla mahdollisella tavalla täytä maakuntakaavan aluetta koskevaa suunnittelumääräystä, jonka mukaan: "Alueen yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa, rakentamisessa ja käytössä on varmistettava, että valtakunnallisesti ja maakunnallisesti merkittävät kulttuuriympäristöjen ja luonnonperinnön arvot säilyvät. Avointen maisematilojen säilymiseen ja uusien rakennuspaikkojen sijaintiin on kiinnitettävä erityistä huomiota." Muuntamolle ei ole löydetty parempaa paikkaa Kaitamontien varrelta. Maisemaan paremmin sopeutuva paikka voisi kuitenkin löytyä rantaan vievän tien varresta, peltoaukean reunalta. Tällöin sijoituspaikka olisi myös riittävän kaukana Kaitamontien varressa sijaitsevasta Laitikkalan kylänpaikan muinaisjäännöksestä. Mikäli kyseinen paikka ei osoittaudu mahdolliseksi ja muuntamo päädytään rakentamaan lupahakemuksessa esitettyyn paikkaan, muuntamon maisemallisia vaikutuksia tulee pyrkiä minimoimaan esimerkiksi alueelle luonteenomaisella suojakasvillisudella, muuntamon julkisivujen värityksellä ja/tai puumateriaalin käytöllä.