Pirkanmaan maakuntamuseo on tutustunut Oriveden Käpyvisan kiinteistön (562-405-2-40) vesihuolto- ja maakaapelilinjan rakentamissuunnitelmaan. Linja on tarkoitus kaivaa kiinteistölle johtavan peltotien länsireunaan, ojan ja tien reunan väliseen luiskaan.
Peltotien itäpuolella sijaitsee muinaismuistolailla rauhoitettu kiinteä muinaisjäännös, Kokkola (Kokkola/Pudas) –niminen historiallisen ajan kylänpaikka (mj.rek.nro 1000017578). Kohde todettiin arkeologisessa inventoinnissa vuonna 2009, jolloin se rajattiin alustavasti. Muinaisjäännöksen selvittäminen ja rajaaminen etenee vaiheittain, mikä on muinaisjäännösten inventoinnissa ja suojelussa vakiintunut käytäntö. Kiinteän muinaisjäännöksen tarkan maanalaisen laajuuden ja säilyneisyyden selvittäminen edellyttää inventointia tarkempia arkeologisia kaivaustutkimuksia. Osa kiinteästä muinaisjäännöksestä tarkastettiin joulukuussa 2014 (Mikroliitti Oy). Uudisrakennussuunnitelman johdosta Museovirasto teki arkeologisen koekaivauksen kiinteistönne pohjoisosassa keväällä 2015. Kaivauksissa tutkittu, kiinteistöllä sijainnut muinaisjäännösalueen osa ei ole tutkimuksen jälkeen enää rauhoitettu. Suunnitellun vesihuolto- ja kaapelilinjan kohdalla, peltotien ympäristössä, muinaisjäännöksen arvosta ja tarkasta maanalaisesta laajuudesta ei ole inventointia tarkempaa tutkimustietoa.
Kiinteän muinaisjäännöksen ja siihen kuuluvan suoja-alueen kajoaminen mui-naismuistolain vastaisella tavalla on kielletty (1 §, 4 §). Edeltävän perusteella ja koska peltotien ja kaivettavan maa-alan rakennetta ei tunneta tarkasti, vesihuol-to- ja kaapelilinjan kaivutyöt tulee tehdä arkeologin valvonnassa liitekarttaan merkityllä linjanosalla. Valvonnan tarkoitus on tarkentaa kylänpaikasta olevaa tietoa ja varmistaa muinaisjäännöksen säilyminen. Arkeologi havainnoi valvonnan aikana kaivannon maakerroksia ja dokumentoi niitä. Mikäli kaivannosta löytyy merkkejä kiinteästä muinaisjäännöksestä, työ keskeytetään tarpeellisia toimenpiteitä varten (MML 14 §). Museoviranomainen arvioi löydön vaikutuksen suunnitelman toteuttamiseen.
Kiinteistön vesihuolto- ja kaapelilinjan rakentamisessa on kyse yksityisen maan-omistajan pienehköstä työhankkeesta. Pirkanmaan maakuntamuseo voi tässä tapauksessa tehdä valvontatyön virkatyönä. Kaivutyön ajankohdasta tulee sopia maakuntamuseon kanssa hyvissä ajoin etukäteen valvonnan järjestämiseksi.