Hauralan osakaskunta suunnittelee tien, veneenlaskupaikan, venepaikkojen ja pienialaisen uimarannan rakentamista Lempäälän Hauralaan, osakaskunnan maalle (418-876-11-2). Pirkanmaan maakuntamuseo on aiemmin antanut hanketta koskevan lausunnon (296/2018). Veneenlaskupaikalle johtavan tien linjauksen muutoksen vuoksi maakuntamuseo ottaa uudelleen kantaa hankkeen toteutettavuuteen tielinjan osalta.
Suunniteltu tie sijoittuu vanhalle peltoalueelle ja Kirkkolahden rannassa sijaitsevan soraharjun reunaan. Tien alalla maan pintakerros kuoritaan ja n. 4 metriä leveä tielinja katetaan kivimurskeella. Aikaisemman suunnitelman mukaan tien länsiosan oli suunniteltu noudattavan koko matkaltaan Hauralanpolun linjausta. Uuden suunnitelman mukaan tie tulisi kulkemaan Hauralanpolun kohdalla noin 40 metriä, jonka jälkeen siirtyisi Hauralanpolun pohjoispuolelle, pellon ja tien reunaan. Tehtyään kohteessa maastokatselmuksen 14.5.2019 Pirkanmaan maakuntamuseo toteaa suunnitelmasta seuraavaa.
Rakennetun ympäristön osalta Pirkanmaan maakuntamuseolla ei ole hankkeesta huomautettavaa. Suunnitellun tien alueella ja läheisyydessä sen etelä- ja pohjoispuolella sijaitsevat muinaismuistolailla rauhoitetut kiinteät muinaisjäännökset Kirjakka I, II ja Henneri I (mj.rek.nro 418010003, 418010004 ja 418010005). Kyseiset rautakautiset röykkiökalmistot on rajattu alustavasti eikä niiden tarkkaa maanalaista laajuutta tunneta. Muinaisjäännösten alustavat rajaukset on merkitty liitekartalle 1. Kiinteän muinaisjäännöksen ja siihen kuuluvan suoja-alueen kaivaminen, peittäminen, muuttaminen ja muu siihen kajoaminen on kielletty (MML 1 §, 4 §).
Tiesuunnitelma sijoittuu ennestään tiedossa olevan muinaisjäännöksen Henneri I (mj.rek.nro 418010005) alueelle Hauralanpolun keskiosassa. Tästä syystä ennen tien rakentamista tulee lausunnon liitekartalle 1 merkityllä alueella tehdä arkeologinen koekaivaus, jossa selvitetään, sijaitseeko suunnitellulla tielinjauksella kiinteää muinaisjäännöstä. Koekaivauksissa selvitetään kiinteän muinaisjäännöksen säilyneisyys, ja niiden tulosten perusteella maakuntamuseo määrittää jatkotutkimusten (esim. pelastuskaivausten tai arkeologisen valvonnan) tai linjausmuutosten tarpeen.
Koska kyseessä on yksityisen pienehkö hanke, tulee koekaivauksen suorittamaan valtion kustantamana Museoviraston koekaivausryhmä. Toimeksiannon koekaivauksesta tekee tässä tapauksessa Pirkanmaan maakuntamuseo. Lisätietoja koekaivauksen aikataulusta ja muusta siihen liittyvästä saa Pirkanmaan maakuntamuseon arkeologi Kirsi Luodolta (kirsi.luoto@tampere.fi, p. 040 520 1281).
Hauralan osakaskunta suunnittelee tien, veneenlaskupaikan, venepaikkojen ja pienialaisen uimarannan rakentamista Lempäälän Hauralaan, osakaskunnan maalle (418-876-11-2). Pirkanmaan maakuntamuseo on aiemmin antanut hanketta koskevan lausunnon (296/2018). Veneenlaskupaikalle johtavan tien linjauksen muutoksen vuoksi maakuntamuseo ottaa uudelleen kantaa hankkeen toteutettavuuteen tielinjan osalta.Suunniteltu tie sijoittuu vanhalle peltoalueelle ja Kirkkolahden rannassa sijaitsevan soraharjun reunaan. Tien alalla maan pintakerros kuoritaan ja n. 4 metriä leveä tielinja katetaan kivimurskeella. Aikaisemman suunnitelman mukaan tien länsiosan oli suunniteltu noudattavan koko matkaltaan Hauralanpolun linjausta. Uuden suunnitelman mukaan tie tulisi kulkemaan Hauralanpolun kohdalla noin 40 metriä, jonka jälkeen siirtyisi Hauralanpolun pohjoispuolelle, pellon ja tien reunaan. Tehtyään kohteessa maastokatselmuksen 14.5.2019 Pirkanmaan maakuntamuseo toteaa suunnitelmasta seuraavaa.Rakennetun ympäristön osalta Pirkanmaan maakuntamuseolla ei ole hankkeesta huomautettavaa. Suunnitellun tien alueella ja läheisyydessä sen etelä- ja pohjoispuolella sijaitsevat muinaismuistolailla rauhoitetut kiinteät muinaisjäännökset Kirjakka I, II ja Henneri I (mj.rek.nro 418010003, 418010004 ja 418010005). Kyseiset rautakautiset röykkiökalmistot on rajattu alustavasti eikä niiden tarkkaa maanalaista laajuutta tunneta. Muinaisjäännösten alustavat rajaukset on merkitty liitekartalle 1. Kiinteän muinaisjäännöksen ja siihen kuuluvan suoja-alueen kaivaminen, peittäminen, muuttaminen ja muu siihen kajoaminen on kielletty (MML 1 §, 4 §).Tiesuunnitelma sijoittuu ennestään tiedossa olevan muinaisjäännöksen Henneri I (mj.rek.nro 418010005) alueelle Hauralanpolun keskiosassa. Tästä syystä ennen tien rakentamista tulee lausunnon liitekartalle 1 merkityllä alueella tehdä arkeologinen koekaivaus, jossa selvitetään, sijaitseeko suunnitellulla tielinjauksella kiinteää muinaisjäännöstä. Koekaivauksissa selvitetään kiinteän muinaisjäännöksen säilyneisyys, ja niiden tulosten perusteella maakuntamuseo määrittää jatkotutkimusten (esim. pelastuskaivausten tai arkeologisen valvonnan) tai linjausmuutosten tarpeen.Koska kyseessä on yksityisen pienehkö hanke, tulee koekaivauksen suorittamaan valtion kustantamana Museoviraston koekaivausryhmä. Toimeksiannon koekaivauksesta tekee tässä tapauksessa Pirkanmaan maakuntamuseo. Lisätietoja koekaivauksen aikataulusta ja muusta siihen liittyvästä saa Pirkanmaan maakuntamuseon arkeologi Kirsi Luodolta (kirsi.luoto@tampere.fi, p. 040 520 1281).