Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa otsikossa mainitusta hankkeesta. Maakuntamuseo on tutustunut hankkeen aineistoon ja toteaa, että kaava-alueen luoteisosassa, Kuusitien vieressä, sijaitsee kiinteä muinaisjäännös historiallinen kylätontti Roukko (Lotila), muinaisjäännösrekisteritunnus 1000002021. Muinaisjäännös on merkitty lausunnon karttaliitteeseen.
Ensisijainen vaihtoehto on kyseisen kohdan rakentamatta jättäminen. Mikäli tämä ei ole mahdollista, on otettava huomioon, että mikäli kiinteiden muinaisjäännösten alueelle tai niiden lähiympäristöön suunnitellaan maankäytön muutosta, tulee siitä neuvotella museoviranomaisen kanssa MML 13 §:n mukaisesti ja varautua inventointia tarkempien arkeologisten tutkimusten suorittamiseen. Koekaivauksissa selvitetään kiinteän muinaisjäännöksen säilyneisyys, ja niiden tulosten perusteella maakuntamuseo arvioi mahdollisten jatkotutkimusten (esim. pelastuskaivausten tai arkeologisen valvonnan) tai rakentamisen siirtämisen tarpeen.