Alue Tupasalot
Takaisin Näytä Paikkatietoikkunan kartallaPerustiedot
-
Kunta:Kuhmoinen
Kylä:Tapiala
Nimi:TupasalotAluetyyppi:muu
Arvojen perustelu:Paikallisesti arvokas saaristo- ja rannikkoympäristö.
Tekstitiedot
-
Kuvaus:Kaksiosainen saariryhmä vajaan 10 kilometrin päässä kirkonkylästä. Tupasaloihin kuuluu kaksi saarta, joista eteläisessä on kuusi vapaa-ajan kiinteistöä 1965-2013 väliseltä ajalta. Nuorimmat kiinteistöt on rakennettu kahden vuoden aikana. Pohjoisen saaressa on kaksi kiinteistöä, joista vanhempi (Salotupa) on 1940-luvun lopulta ja länsirannalle sijoittuva kiinteistö 1980-luvulta. Näistä kiintyeistöistä inventoitiin Salotupa.Lisätiedot:Tiedot kopioitu Kioski järjestelmästä.
Rakennettu ympäristö
-
Tunnuskuva Kunta Nimi Kylä Kaupunginosa Osoite Kohdetyyppi Avaa Kuhmoinen
Salotupa Tupasalon pohjoissaaren lounaiskärki matkailu
vapaa-aika
Tutkimushankkeet
-
Tunnuskuva Nimi Kunta Vanha kunta Hankkeen tyyppi Hankkeen alkupvm Hankkeen loppupvm Avaa Päijänteen saaristoinventointi 2015 Kuhmoinen
Rakennusinventointi
01.06.2015 31.10.2015