Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto pyytää Pirkanmaan maakuntamuseolta lausuntoa otsikossa mainitusta hakemuksesta, joka koskee maidontuotantotoimintaa kiinteistöillä 980-411-1-95 ja 980-424-2-93. Toimintaa muutetaan rakentamalla uusi lypsylehmäpihatto, jonka yhteyteen rakennetaan lisäksi kaksi betonista lietesäiliötä. Vanha eläinsuoja muutetaan varastoksi. Sen vieressä olevan kuivalantalan yhteyteen rakennetaan laakasiilot. Pirkanmaan maakuntamuseo on tutustunut hakemukseen liitteineen ja toteaa seuraavaa.
Pihattohanke sijoittuu alueelle, joka on määritelty kulttuurihistoriallisesti arvokkaaksi maaseudun kulttuurimaisemaksi Pirkanmaan maakuntakaavaa varten laaditussa selvityksessä. Alueen yhtenä keskeisenä arvopiirteenä on osoitettu Hounin kantatilan tilakeskus, jota ympäröivälle pellolle uusi pihatto rakennettaisiin. Rakennuspaikka on myös voimassa olevassa maakuntakaavassa osoitettu arvokkaaksi peltomaisemaksi. Suurikokoista pihattoa on vaikea sovittaa ympäröivään pienipiirteiseen maisemaan siten, että maiseman arvot säilyisivät. Navetan sijoituspaikka tulee tarkistaa. Rakennus tulee sijoittaa avoimen alueen reunalle, mahdollisimman lähelle puustoista aluetta. Lisäksi tulee ottaa huomioon mitä jäljempänä esitetään arkeologisesta kulttuuriperinnöstä. Rakennus tulee myös suunnitella sellaiseksi, että se sopii mahdollisimman hyvin alueelle tyypilliseen rakentamisen tapaan. Parhaiten paikkaan sopii peittomaalatulla puulla verhoiltu rakennus.
Suunnitellun pihaton pohjoispuolella, noin 80 m etäisyydellä sijaitsee muinaismuistolain suojaama kiinteä muinaisjäännös, Lempiäniemen Kohmalan historiallinen kylätontti (mj.tunnus 1000018043). Kohmalan kylä mainitaan maakirjoissa vuodesta 1540 alkaen, jolloin siihen kuului kaksi taloa. Alue, jolle pihatto säiliöineen sijoittuisi, on 1700-luvun kartta-aineiston perusteella kuulunut kylän vanhimpiin pelto- ja niittyalueisiin ja muodostaa siten tärkeän osan historiallisen kylänpaikan ympäristöstä. Suunnittelualueelta n. 300 m etelään sijaitsee lisäksi kivikautinen asuinpaikka Marttilanperä (mj.tunnus 980010013). Korkeusaseman ja topografian perusteella esihistoriallisten muinaisjäännösten löytyminen suunnittelualueelta on myös pidettävä mahdollisena. Tämän vuoksi hankkeen suunnittelun yhteydessä tulee suorittaa alueen arkeologinen tarkastus, jonka aikataulusta on sovittava maakuntamuseon kanssa. Tarkastuksen tulokset voivat vaikuttaa navetan sijoittamiseen, jota kannattaisi jo tässä vaiheessa suunnitella mahdollisimman etäälle edellä mainitusta historiallisesta kylätontista.