Pirkanmaan maakuntamuseo on tutustunut otsikossa mainittuun metsänkäyttöilmoitukseen. Ilmoituksen jättämisen jälkeen UPM-Kymmene Oyj on tehnyt muutoksia hakattavien metsäkuvioiden laajuuteen ja hakkuutyyppiin. Pirkanmaan maakuntamuseo on arvioinut ajantasaista, muuttunutta hakkuusuunnittelmaa Vesilahden kunnan rakennusvalvontaan lähetetyssä ja maisematyölupaa koskevassa lausunnossaan diar. 96/2022. Maakuntamuseo viittaa nyt antamansa lausuntonsa tausta-aineiston osalta lausuntoon diar. 96/2022, joka on toimitettu tiedoksi myös UPM-Kymmene Oyj:lle.
Suunniteltujen hakkuiden läheisyydessä, metsäkuvion 44.0 itäpuolella, sijaitsee muinaismuistolailla rauhoitettu kiinteä muinaisjäännös, Päiretniementie (muinaisjäännösrekisteritunnus 1000028531). Rautakautinen kalmisto sijaitsee Laukon kartanon päärakennuksesta 540 metriä pohjoiseen, Päirenniemen kaakkoisosassa, peltoalueen pohjoisosassa sijaitsevan sähköaseman luoteispuolella. Kiinteän muinaisjäännöksen kaivaminen, peittäminen, muuttaminen, vahingoittaminen ja muu siihen kajoaminen ilman muinaismuistolain nojalla annettua lupaa on kielletty (MML 1 §). Lisäksi peltokuvion 44.0 länsipuolella sijaitsee Pajalahden muuna kulttuuriperintökohteena muinaisjäännösrekisterissä esiintyvä maarakenne, mahdollinen kellarikuopanne (1000027751). Kohteiden sijainti käy ilmi lausunnon liitekartasta 1.
Suojelukohteet tulee ottaa huomioon metsänhakkuussa. Tieto kohteiden sijainnista on oltava kaikkien hakkuualueella toimivien tiedossa. Alueen ajolinjat sekä puiden ja hakojen varastointi tulee sijoittaa etäälle suojelukohteista.
Maakuntamuseo suosittelee tutustumaan Museoviraston verkkosivuilla oleviin metsänkäsittelyohjeisiin: https://www.museovirasto.fi/fi/kulttuuriymparisto/arkeologinen-kulttuuriperinto/arkeologisen-kulttuuriperinnon-suojelu/metsankaytto-ja-arkeologiset-kohteet.
Lisätietoja saa Pirkanmaan maakuntamuseon tutkijalta (Kirsi Luoto, puh. 040 5201281, sähköposti kirsi.luoto@tampere.fi).