Pirkanmaan maakuntamuseo on tutustunut hankkeeseen ja toteaa seuraavaa. Maakuntamuseo on on lausunut Exane Oy suunnittelemasta uudesta sähkö-kaapelinjasta Pälkäneen Rautajärvelle 19.3.2018 DIAR:43/2018. Lausunnossa vaadittiin arkeologisia koekaivauksia Rulja Kytövainio -nimisen kivikautisen asuinpaikan läheisyyteen (mj.rek.tunnus 439010016) suunnitellun linjauksen joh-dosta, mikäli linjausta ei voida siirtää riittävän kauas muinaisjäännöksestä. Lisäk-si pyydettiin Exane Oy:n lähettämään lausunnolle kaapelilinjasuunnitelmansa muualla Rautajärvellä niiden valmistuttua.
Elania Oy:n Jukka Laakson sähköpostissa 7.5.2018 kerrotaan, että kyseiseen kohtaan suunniteltu muuntamo on siirretty toiselle puolella tietä, mutta muutoin linja pysyy entisellä paikalla. Kyseisessä sähköpostissa tiedustellaan mahdolli-suutta, että aikaisemmin vaaditun koekaivausten sijaan linjalla tehtäisiinkin vain kevyempi, arkeologinen valvonta. Tämä on mahdollista, mikäli kyseinen linja voi-daan tehdä tien rakenteisiin tai ojaan. Maakuntamuseo toteaa, että kaivutyö olisi hyvä tehdä ennen kaapelin laittoa siten, että linja kaivetaan arkeologin opastuk-sella kerroksittain ja arkeologille varataan aikaa tutkia maaperä muinaisjäännös-ten varalta. Jos kaivutöiden yhteydessä löytyy merkkejä kiinteästä muinaisjään-nöksestä, työ keskeytetään ja paikalla tehdään tarvittavat arkeologiset dokumen-tointitoimenpiteet sekä arvioidaan jatkotutkimusten tarve.
Tutkimustulosten perusteella museoviranomainen arvioi mahdollisuutta toteuttaa linja ja päättää mahdollisista jatkotutkimuksista (MML 14 §). Arkeologisia tutki-muksia voidaan pääsääntöisesti tehdä vain lumettomissa olosuhteissa, sulan maan aikana. Työhankkeeseen liittyvistä tutkimuskustannuksista vastaa hank-keen toteuttaja MML 15 §:n perusteella. Tutkimuksissa tulee noudattaa Suomen arkeologisten kenttätöiden laatuohjeita (2016) ja muita Museoviraston ohjeita. Li-sätietoja tutkimusten tilaamisesta ja suorittamisesta saa Pirkanmaan maakunta-museolta ja Museoviraston internetsivuilta (http://www.nba.fi/fi/kulttuuriymparisto/arkeologinen_kulttuuriperinto/arkeologisten_kenttatoiden_tilaaminen).
Pirkanmaan maakuntamuseo toistaa, että Exane Oy:n tulee lähettää maakun-tamuseoon lausunnolle myös muut, Rautajärveä koskevat kaapelilinjasuunnitel-mansa.
Pirkanmaan maakuntamuseo on tutustunut hankkeeseen ja toteaa seuraavaa. Maakuntamuseo on on lausunut Exane Oy suunnittelemasta uudesta sähkö-kaapelinjasta Pälkäneen Rautajärvelle 19.3.2018 DIAR:43/2018. Lausunnossa vaadittiin arkeologisia koekaivauksia Rulja Kytövainio -nimisen kivikautisen asuinpaikan läheisyyteen (mj.rek.tunnus 439010016) suunnitellun linjauksen joh-dosta, mikäli linjausta ei voida siirtää riittävän kauas muinaisjäännöksestä. Lisäk-si pyydettiin Exane Oy:n lähettämään lausunnolle kaapelilinjasuunnitelmansa muualla Rautajärvellä niiden valmistuttua.Elania Oy:n Jukka Laakson sähköpostissa 7.5.2018 kerrotaan, että kyseiseen kohtaan suunniteltu muuntamo on siirretty toiselle puolella tietä, mutta muutoin linja pysyy entisellä paikalla. Kyseisessä sähköpostissa tiedustellaan mahdolli-suutta, että aikaisemmin vaaditun koekaivausten sijaan linjalla tehtäisiinkin vain kevyempi, arkeologinen valvonta. Tämä on mahdollista, mikäli kyseinen linja voi-daan tehdä tien rakenteisiin tai ojaan. Maakuntamuseo toteaa, että kaivutyö olisi hyvä tehdä ennen kaapelin laittoa siten, että linja kaivetaan arkeologin opastuk-sella kerroksittain ja arkeologille varataan aikaa tutkia maaperä muinaisjäännös-ten varalta. Jos kaivutöiden yhteydessä löytyy merkkejä kiinteästä muinaisjään-nöksestä, työ keskeytetään ja paikalla tehdään tarvittavat arkeologiset dokumen-tointitoimenpiteet sekä arvioidaan jatkotutkimusten tarve.Tutkimustulosten perusteella museoviranomainen arvioi mahdollisuutta toteuttaa linja ja päättää mahdollisista jatkotutkimuksista (MML 14 §). Arkeologisia tutki-muksia voidaan pääsääntöisesti tehdä vain lumettomissa olosuhteissa, sulan maan aikana. Työhankkeeseen liittyvistä tutkimuskustannuksista vastaa hank-keen toteuttaja MML 15 §:n perusteella. Tutkimuksissa tulee noudattaa Suomen arkeologisten kenttätöiden laatuohjeita (2016) ja muita Museoviraston ohjeita. Li-sätietoja tutkimusten tilaamisesta ja suorittamisesta saa Pirkanmaan maakunta-museolta ja Museoviraston internetsivuilta (http://www.nba.fi/fi/kulttuuriymparisto/arkeologinen_kulttuuriperinto/arkeologisten_kenttatoiden_tilaaminen).Pirkanmaan maakuntamuseo toistaa, että Exane Oy:n tulee lähettää maakun-tamuseoon lausunnolle myös muut, Rautajärveä koskevat kaapelilinjasuunnitel-mansa.