Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa otsikossa mainitusta hankkeesta. Hankkeen tavoitteena on rakentaa Kurisjärventie 391:ssä sijaitsevan kiinteistön pohjois- ja länsirajalle korkeimmillaan 1,8 metriin nouseva umpiaita. Hankealue on osa Arolan kartanon ja Kurisjärven kulttuurimaiseman maakunnallisesti arvokasta kulttuuriympäristöä, jonka arvoja ovat mm. laajat viljelyaukeat. Kurisjärventie 391 sijaitsee metsäisessä rinteessä peltoaukean reunalla.
Pirkanmaan maakuntamuseo on tutustunut hankkeeseen. Maakuntamuseo kat-soo, että peltoaukean suunnasta katsottuna pääosin puuston suojaan jäävän aidan vaikutus Arolan kartanon ja Kurisjärven kulttuurimaisemaan ei ole niin merkittävä, että aidan rakentaminen ei olisi mahdollista. Peltomaiseman suuntaan on myös istutettu lisää suojapuustoa.
Suunniteltu aita sijoittuu osalta matkaansa Haapalan muonamiehen kiinteistön rajalle, hyvin lähelle kiinteistön rakennuksia. Alueelta ei ole käytettävissä ajan-tasaista inventointitietoa, jossa Haapalan arvot olisi tarkemmin määritelty, mutta kohteella voidaan katsoa olevan kulttuurihistoriallista arvoa hyvin säilyneenä, harvinaistumassa olevan rakennustyypin edustajana. Pirkanmaan maakuntamuseo on antanut lausunnon diar. 278/2013 Haapalan kulttuurihistoriallisesta arvosta. Tältä osin aitahanke ei täytä kaikkia Akaan rakennusjärjestyksen 9 §:n (rakentaminen arvokkaille kulttuuriympäristö- ja maisema-alueille) edellytyksiä kulttuurihistoriallisten arvojen huomioimisesta rakennelmien sijoittamisessa. Myös rakennusjärjestyksen 11 § (rakennuspaikan aitaaminen) toteaa, että aidan tulee sopeutua ympäristöönsä. Kulttuuriympäristön näkökulmasta katsottuna suunniteltua aitaa ei etenkään korkeutensa vuoksi voida pitää hyvänä ratkaisuna pihapiirien rajalle. Pirkanmaan maakuntamuseo pyytää Akaan rakennusvalvontaa huolehtimaan, että rakennushanke täyttäisi rakennusjärjestyksen vaatimukset.