Pirkanmaan maakuntamuseo on tutustunut Vesilahteen sijoittuvan valokuitukaapelihankkeen runkolinjaa koskevaan suunnitteluaineistoon. Runkolinja, jonka rakentaminen on jo aloitettu marraskuussa 2023, sijoittuu väille Rämsööntie 1162 – Ketolantie 5. Tälle välille kaapelit sijoitetaan samalle reitille olemassa olevien sähkö– ja/tai telekaapeleiden kanssa. Tutustuttuaan sille toimitettuun aineistoon maakuntamuseo toteaa seuraavaa.
Suunnittelualueen eteläpäässä runkolinja sijoittuu kiinteän muinaisjäännöksen Peruskoulu (muinaisjäännöstunnus 922010002, liitekartta 1) läheisyyteen. Osittain tuhoutunut rautakautinen röykkiökalmisto sijaitsee Narvan kylän keskustassa, itä-länsisuuntaisen, 1,5 km pitkän harjanteen kaakkoisrinteessä, koulun vieressä. Koska valokuitukaapelin runkolinja on tarkoitus sijoittaa samalle reitille jo olemassa olevien maakaapeleiden kanssa, on runkolinjan rakentaminen mahdollista toteuttaa nyt esitetyn mukaisesti. Jos kaivutöiden yhteydessä kuitenkin tavataan nokista tai punertavaa maata, hiiltä, kiveystä, kivi- tai tiilimuurausta, lahonnutta puuta, muita merkkejä kiinteästä muinaisjäännöksestä tai arviolta yli 100 vuotta vanhoja esineitä, tulee työt kyseiseltä kohdalta keskeyttää ja ilmoittaa asiasta välittömästi Pirkanmaan maakuntamuseoon (Muinaismuistolaki 14 ja 16 §). Ilmoitusvelvollisuus koskee koko runkolinjan reittiä. Erityistä huomiota edellä mainittuun tulee kiinnittää myös kaivettaessa runkolinjaa Tuulikalliontien luoteispuolelle kohdassa, jossa kaapeli alittaa tien. Alituksesta vain muutama kymmenen metriä itään sijaitsee mahdollisen esihistoriallisen veitsen löytöpaikka. Muinaisesineen löytöpaikan sijainti käy ilmi lausunnon liitekartasta 1.
Muilta osin maakuntamuseolla ei ole runkolinjan osalta huomautettavaa.