Pirkanmaan maakuntamuseo on tutustunut otsikossa mainittuun metsänkäyttöilmoitukseen. Suunniteltujen hakkuiden alueella ja välittömässä läheisyydessä, osittain kuvion 17.0 eteläosassa, sijaitsee muinaismuistolailla rauhoitettu kiinteä muinaisjäännös Karimaa (muinaisjäännösrekisteritunnus772010004). Kivikautinen asuinpaikka sijaitsee pääasiassa Kirkkojärven ja pienen Valkijärven välissä savihiesuisella pellolla, mutta kohteen alustava rajaus ulottuu myös metsän puolelle. Kohteen sijainti on merkitty oikein metsänkäyttöilmoituksen liitekarttoihin. Kiinteän muinaisjäännöksen kaivaminen, peittäminen, muuttaminen, vahingoittaminen ja muu siihen kajoaminen ilman muinaismuistolain nojalla annettua lupaa on kielletty (MML 1 §).
Muinaisjäännös tulee ottaa huomioon muinaismuistolain edellyttämällä tavalla metsänhakkuussa. Tieto kohteen sijainnista on oltava kaikkien hakkuualueella toimivien tiedossa. Hakkuu tulee tehdä kantavan maan aikana muinaisjäännöksen alueella ja välittömässä läheisyydessä. Hakkuun yhteydessä voidaan poistaa puita myös muinaisjäännösalueelta. Hakkuu tulee tehdä niin, ettei maanpinta kiinteän muinaisjäännöksen alueelta rikkoudu. Kaadettujen puiden kantoja ei saa poistaa muinaisjäännösalueelta. Hakkuutähteet on korjattava pois muinaisjäännöksen päältä. Alueen ajolinjat ja puiden varastointi tulee sijoittaa etäälle suojelukohteesta. Maahan kajoavia toimenpiteitä ei saa tehdä kiinteän muinaisjäännöksen alueella, eikä sen alueelle myöskään saa istuttaa koneellisesti uutta puustoa.
Maakuntamuseo suosittelee tutustumaan Museoviraston verkkosivuilla oleviin metsänkäsittelyohjeisiin: https://www.museovirasto.fi/fi/kulttuuriymparisto/arkeologinen-kulttuuriperinto/arkeologisen-kulttuuriperinnon-suojelu/metsankaytto-ja-arkeologiset-kohteet.
Lisätietoja saa Pirkanmaan maakuntamuseon tutkijalta (Kirsi Luoto, puh. 040 5201281, sähköposti kirsi.luoto@tampere.fi).